Kävelen sinua kiinniminä kävelen sinua kiinni
linnut lentävät kenkien lävitse
en ole kenellekään sanonut
selvitellyt teitäni
voin välillä olla puu
johon orava unohtaa
oksani kasvavat vasemmalta
kun kohtaan ihmisen
putoan kalliolta seipäisiin
kuin unessa kuolleiden lasten luo
oletko sinäkin menossa kysymään
mitä maailma kasvoiltaan muuttaisi
Eilen tänään / tänään eilen
näillä sanoilla ei ole kotiintuloaikaa
se ei silti tarkoita sitä
etteikö niistä välitettäisi
dharmapummit ovat sammuneet
pitkin pehmeää maata
se mitä kovin etsitään
on löydetty ja sillä on silmät
kuin kaksi karannutta koiraa
nenän päällä sukupuuttoon kuolleita lajeja
suu jätetty auki nousuvettä varten
kun kaupungilla on edessään
tummentava kangas
kaikki mikä on tätä päivää
laulaa huomisen tuhkavuorissa
Leonard Cohenin äänellä
ja kaikki mikä on ollut
on ollut meistä vieraantunutta
Viilto iltaa
me soitamme kitaroita
tuntuu siltä
että ikkuna katsoisi
minä en tarvitse
yhtään enempää tästä hetkestä itselleni
kun menemme nukkumaan
kaikki päättää kesyyntyä
siirryn talosta pois
nämä ovat valokuvia
jotka haalistuvat
Päivä juhlista
mutta minä lähden pimeään
kuuntelen puroja
siirrän etanat asfaltilta syksyyn
eilen niin paljon ääntä
niin vähän aikaa kaikelle tärkeälle
narkissoksen metamorfoosi
näen unta jota en nukkkunut
mietin muuttumista
yhdestä tulee oudon hyisevä
odotellaan tärinän loppumista
mietitään hiljaa toisia aikoja
Ja sinä ideoinesi
sinulta on jo loppunut
tuuli petaa lehtiä kadulle
jutellaan hetki Kafkasta
kaksi rottaa
yksi kaivertaa runoja omenan sisään
toinen piirtyy harmaalle taustalle
ligne claire
kuinka väärä on maailma
täytyy mennä ripustamaan
savettuneet vaatteet
niin ylös ettei enää yletä
lähdetään Prahaan perjantaina
minä väsyneenä
ja sinä ideoinesi
Vuosipäivä
pihlaja huojuu
kosteat sukat jättävät jälkiä
kun kävelen keittiöön
taulu on vielä ripustamatta
magritte
olen liian allerginen omenille
kaunein taide päätyy suuhun
tämä ei ole viikonpäivä
diagnoosi on tehty kauan sitten
resepti vanhentunut
ei tee mieli mitään
olen yksin
mutta rhododendroni vielä
pitää päässään värikästä hattua
sitä jonka riisuin
kun olit kuollut
tämä on meidän päivä
meidän synteesi
Katselen tehtaan pienestä peilistäkellot lyövät kasvoille
kallion lohkeamia
RÄJÄHDYSVAARA
käsitätkö
kykenetkö puhumaan
pienistä masennuskausista
hiljaisista peloista
leivän välistä
valuneet täytteet
keskittyvät leviämään
papereihin kassin pohjalla
eroanomus ja lapsen
piirros äidistä
mitä on katsella
maanantaina itseään
ja pidellä kiinni kyyneleistä
kun kakkossektorin
jätkät puhuvat
muodoistani
siitä jää minuun
monta näkymätöntä jälkeä
Koiran muisti
naapurissa asuu dementoitunut koira
joka alkaa kävellä ulkona aina syksyisin
se katsoo hetken
joka suuntaan muistaakseen
kun iltaisin on tarpeeksi pimeää
sen raajat käyvät ympäri onnesta
kaikki tuntuu
liian kauniilta sitoa kiinni
jostain kuuluu ääniä
pian hännällä purot laskevat poikittain
ja korvista suodattuu
koirien kielioppi
silloin se muistaa kaiken
eikä sitä edes muulloin tajua
kuinka riippuvaisia voimme
vuodenajoistamme olla
yhtäkkiä kaikki oli tapahtumassa
seuraan jälkiäne saattavat olla tarkoitettu jo toisille
pysähdyn vielä katsomaan
ja päätän
lähteä tämän sateen jälkeen kotiin
Runot: Santeri Skofelt
Kuvat: Aino Nurmi
ja Joona Hämäläinen