Erasmus+ ryhmäkuva. Kuva Minna Koskinen. |
Sunnuntai 21.1.2024
Sunnuntaina illalla toivotimme tervetulleeksi Erasmus+-opiskelijat Saksasta, Tsekistä ja Italiasta. Kansainväliset vieraamme saapuivat Vammalaan illalla seitsemän aikaan, josta he siirtyivät hostien kanssa majoituspaikkoihinsa.
Maanantai 22.1.2024
Maanantai päivä alkoi Marttilan koulun salissa rehtori Leeni Kirvesmäen puheella, jonka jälkeen Antti Väisänen esitteli ja kertoi viikosta. Salissa jokainen maa esitti oman diaesityksensä. Salissa oli tarjolla myös pieni välipala. Leikimme heidän kanssaan erilaisia tutustumisleikkejä ja esittelimme koulua. Päivän päätteeksi esiteltiin tiimi öiden aiheet ja -ryhmät
Illalla vietimme yhteistä aikaa Levon metsästysmajalla. Levolla saunottiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Osa uskalsi käydä jopa kierimässä lumessa saunan ohella. Siellä jokainen maa esitti ja lauloi omassa maassa tehdyn laulun.
Levon majalla. Kuva: Milla Ylijoki. |
Tiistai 23.1.2024
Tiistaina aamulla tehtiin tunnin verran tiimitöitä, jonka jälkeen Erasmus+-opiskelijat lähtivät Ellivuoreen. Ellivuoressa oli monia erilaisia aktiviteetteja. Ellivuoressa päästiin pyöräilemään fatbikella ja laskemaan pulkkamäessä. Päästiin kokeilemaan myös tandem-suksia, lumikenkiä ja lumijalkapalloa. Sakari Härmän kanssa paistettiin makkaroita ja lettuja kodassa. Koululle palattuaan vieraat viettivät illan hostiensa kanssa.
Keskiviikko 24.1.2024
Keskiviikkona bussi suuntasi aamulla aikaisin kohti Helsinkiä. Helsingissä oltiin aamulla noin kello 10. Ensimmäiseksi kaikki kävelivät kirjasto Oodille, jotta kaikki tietävät, missä se sijaitsee. Oodin edessä sijaitsi Helsinki-kyltti, jossa otettiin kuvia matkamuistoiksi. Vaihto-oppilaat pääsivät näkemään paikallisia nähtävyyksiä. He pääsivät näkemään Helsingin tuomiokirkon, rautatieaseman, ortodoksikirkon, jossa käytiin sisällä, ja Presidentinlinnan. Helsingissä käytiin ostoksilla kauppakeskus Forumissa. Vapaa-ajan jälkeen kaikki palasivat takaisin Oodiin, jossa tavattiin työministeri Arto Satonen ja kansanedustaja Miko Bergbom. Opiskelijat pääsivät esittämään heille kysymyksiä, joihin he vastasivat parhaansa mukaan. Heidän tapaamisensa jälkeen bussin nokka kääntyi takaisin Sastamalaan. Paluumatkalla pysähdyttiin Forssan Autokeitaalla. Sastamalassa oltiin illalla kymmenen aikaan takaisin.
Lehtori Antti Väisänen esittelee ministeri Arto Satosen ja kansanedustaja Miko Bergbomin. Kuva: Milla Ylijoki. |
Torstai 25.1.2024
Torstaipäivä oli oppilailla pelkkää tiimityön valmistelua. Heillä oli muutama tauko, ja tiimityöt saatiin hyvin valmiiksi päivän aikana. Ilta vietettiin hostien kanssa. Illalla mentiin keilaamaan ja biljardia pelaamaan Huittisiin. Loppuilta vietettiin hostien kanssa.
Keilausta Huittisten hallilla. Kuva: Milla Ylijoki. |
Perjantaina lukiolla järjestettiin paneelikeskustelu, johon osallistui henkilöitä nuorisovaltuustosta, kunnanvaltuustosta ja koulun oppilaskunnasta. Ruokailun jälkeen salissa esiteltiin jokaisen ryhmän tiimityöt ja otettiin yhteiskuva.
Illalla oli jäähyväisillallisen aika. Jäähyväisillallinen vietettiin Zarillossa. Siellä syötiin ja hengailtiin yhdessä. Sieltä suuntasimme nuorten iltaan Torikeskuksen yläkertaan. Siellä pelailtiin lautapelejä, pöytäjalkapalloa ja vain vietettiin aikaa.
Burgereilla Vammalan keskustassa. Kuva Milla Ylijoki. |
Lauantai 27.1.2024
Lauantai oli se päivä, kun meidän piti hyvästellä Erasmus+-vieraamme. Kaikki kokoontuivat aamulla lukiolle ja hyvästelivät vieraat. Sieltä heidän bussinsa suuntasi kohti Helsinkiä, mistä he lensivät kotimaihinsa.