Penkkarit 2018

15. helmikuuta Vammalan lukiossa vietettiin perinteistä penkkaripäivää, jossa abit juhlistivat lukion päättymistä. Tänä vuonna penkkareiden teemana olivat elokuvat. Abit olivat pukeutuneet erilaisiksi elokuvahahmoiksi, kuten Disney-prinsessoiksi, Simpsoneiksi ja Ihmeperheeksi.

Abit järjestivät toiminnallisen radan muille lukio-opiskelijoille. Osa abeista kävi luokissa jakamassa karkkia ja vetämässä leikkejä, ja osa kävi Marttilan koulussa hauskuttamassa alakoulun oppilaita. Loput abeista kävivät Kiikan ala-asteella. Abigaala järjestettiin lukion opiskelijoille ja opettajille. 

Paavo Pesusieni, Patrik, Kari ja Plankton

Smurffit olivat menossa mukana Suursmurffin kera.


Stich ja Lilo poseeraavat.


Cheerleaderit Bring it on -elokuvasta.

Ihmeperhe edustaa.

Abigaalassa abit esittelivät upeat asunsa koko koulun väelle. Mukana oli myös opettajien lauluesityksiä ja abivideo näytettiin ensimmäistä kertaa. Päivä huipentui, kun abiturientit nousivat rekkoihin ja kiersivät Sastamalan kouluissa heitellen karkkia koulujen oppilaille ja muille tapahtuman seuraajille.



Bart, Homer ja Lisa Simpson esittäytyvät yleisölle.

Avatar-elokuvan Neytirit saapuvat.

Jurassic Parkin dinosaurukset ovat karanneet.


Päivän päätteeksi abit lähtivät kiertämään Sastamalan kouluilla vieden mukanaan karkkiterveiset.




Kirjoittajat: Marija Blinova ja Alina Halme