Suomen hauskin mies

Heikki Kujanpään ohjaama Suomen hauskin mies on tositapahtumien innoittama tarina vuodesta 1918, jolloin sisällissodan raatelema Suomi oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään. Kansa oli jaettu kahtia punaisiin ja valkoisiin, ja sisällissodan hävinneen osapuolen edustajat kerättiin yhteen ja siirrettiin vankileireille odottamaan lopullista tuomiota. Rivisotilaat saavat kyllä oikeudenkäynnin,  mutta jokainen löytynyt johtaja teloitetaan ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Martti Suosalon  näyttelemä Toivo Parikka, elokuvan päähahmo, sattuu olemaan yksi näistä johtajista. Elokuvan alkupuolella hän jää kiinni ja hänet viedään Isosaaren vankileirille, jossa häntä odottaa kuulustelu, sillä vangitsijat eivät tunnistaneet häntä johtajaksi. Oikeudenkäynnin aikana tapahtuneen  selkkauksen johdosta Parikka paljastuu ja häntä odottaa kuolema. Juuri ennen teloituksen tapahtumista valkoisten johtaja Hjalmar Kalm, jota näyttelee Jani Volanen, tulee toisiin aatoksiin. Koska saarelle on tulossa saksalaisia arvovieraita ja Parikka on todistanut olevansa hauska mies (Suomen hauskin), päättää Kalm antaa sankarillemme tehtävän. Naurata yleisöä niin pelastut. Jos yleisö ei naura, Toivo Parikka ja hänen saarella oleskelevat ystävänsä ammutaan.

Tämä elokuva oli yllättävällä tavalla erilainen. Olin odottanut enemmän painoa laitettavan itse sisällissodalle, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Suomen hauskin mies on ennen kaikkea musta draamakomedia, jonka sijaintina toimii lähes koko elokuvan ajan vankileiri. Jos odotat tältä elokuvalta toimintaa, niin sitä ei paljoa löydy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elokuva olisi tylsä tai huono. Heikki Färmin kuvaus luo elokuvan jokaiselle kohtaukselle sopivan tunnelman, tarvittaessa jännittävän tai kevyen. Kun hahmojen mielialat ovat synkkiä, heidät kuvataan pimeässä huoneessa minimaalisella valaistuksella, ja tämä luo tunnelman, joka viestittyy suoraan yleisöön. Parikkalan esiintyessä oikeudenkäynnissä hänen ylleen lankeaa katon läpi tuleva valokeila, joka luo muuten synkästi valaistuun huoneeseen ikään kuin toivon pilkahduksen. Suomen hauskimmalla miehellä on mahdollisuus pelastaa toverinsa, ja elokuva kertoo siitä visuaalisella kerronnalla, mikä on aina merkki kuvaajan taituruudesta.

Kuvaus on tässä elokuvassa siis suurimmalta osin vakuuttavaa ja sama pätee näyttelijöiden suorituksiin. Martti Suosalo vaikuttaa niin uskottavalta elokuvassa, että välillä unohtaa katsovansa näyttelijän suoritusta. Aivan kuin kuvaus, myös Suosalon suoritus viestittää yleisölle kohtausten tunnelmaa osuvasti. Huomasin kuitenkin pitäväni Jani Volasen suorituksesta enemmän. Hänen hahmonsa Hjalmar Kalm saa aina silloin tällöin vihan purkauksia, ja juuri nämä olivat yksiä elokuvan tiiviimpiä kohtauksia. Hänen raivon voi lähes tuntea valkokankaan läpi. On ilo nähdä kahden näin vaikuttavan näyttelijän asettuvan toisiaan vastaan, sillä se luo elokuvan tunnelmallisen pohjan, ja kun näihin suorituksiin lisää Heikki Färmin kuvauksen, on tästä elokuvasta kehkeytynyt jotain sellaista, mitä voisi suositella kaikille suomalaisista elokuvista pitäville ihmisille. Iso plussa myös Timo Hietalalle, joka on tenhyt elokuvan musiikit. Sävelmät sulautuivat kohtauksiin niin hyvin, että taustan musiikkia ei aina huomannut, mikä on ainoastaan hyvä asia. Silmiä hivelevään visuaaliseen ulkonäköön tuovat omat silauksensa Kaisa Mäkisen rujot ja todellisen tuntuiset  lavastukset ja Marjatta Nissisen puvustukset. Näiden kahden luomukset takaavat 1900-luvun alun Suomen estetiikan.

Tämä elokuva ei kuitenkaan ole täydellinen. Suurin ongelma kuitenkin piilee jälkituotannon puolella, joten se tuskin haittaa suurinta osaa ihmisistä. Esimerkkinä tästä on elokuvan alun (ja myöhemmistäkin kohtauksista löytyvä) nopeatempoinen editointi. Toivo Parikan jäätyä kiinni hän saapuu vankileirille ehkä hieman liian nopeatempoisten leikkausten saattelemana. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että muutama kymmenen lisäminuuttia olisivat tehneet Suomen hauskimmalle miehelle vain hyvää. Editointi on usein nopeaa kohtauksissa, missä sen ei missään tapauksessa tarvitsisi olla.  Käsikirjoitus on myös joskus kyseenalaistettavaa. Silloin tällöin Parikka saa eteensä pieniä konflikteja, jotka ratkeavat helposti ja jotka eivät vie juonta eteenpäin. Tämä voi haitata myöhempiä katsomiskokemuksia.

Myös sivunäyttelijöiden suoritukset ovat paikoittain heikkoja. Muun muassa ihan elokuvan alussa Parikan ystävät hermostuvat tälle ja käyvät hänen kimppuunsa. Raivo ei kuitenkaan erotu näyttelijöiden kasvoilta, ja tämä estää tunnelman tiivistymistä. Ainoastaan vihaiset huudahdukset kertovat heidän olevan ylipäätään vihaisia. Tämänkaltaiset töppäykset eivät vaikuta kovin negatiivisesti enää loppupuolella, joten asian suhteen ei kannata olla huolissaan. Vielä pieni huomautus tietokoneella luoduista efekteistä: tässä elokuvassa tehosteet huomaa melko helposti.

Suomen hauskin mies on siis katsomisen arvoinen selviytymistarina, mutta jos tämän elokuvan katsoo useaan kertaan, saattaa löytää epätäydellisyyksiä, jotka voivat haitata kokemusta. Jotkut ihmiset ovat olleet pettyneitä lopetukseen, mutta itse en pitänyt sitä huonona ratkaisuna. Suosittelen siis katsomaan tämän elokuvan, jos etsii sisällissodan aikaan sijoittuvaa mustaa draamakomediaa, josta löytyy hyviä näyttelijäsuorituksia ja hyvää kameratyötä.

N.J.Y.