Joulunajan perinteet meillä ja muualla

Joulua ja sen juhlintaa pidetään yleisesti kristittyjen juhlana, ja tämä pitääkin paikkansa meidän omien perinteiden kohdalla. Vaikka varsin suosittu puna-valkoiseen asuun sonnustautunut joulupukin hahmo tunnetaan nykyisin Coca Colan maskottina, pitäytyvät muut perinteet vielä vahvasti kristillisissä juurissaan. Joulukirkko, joulukuusi, kynttilät, juhla-ateria ja lahjojen antaminen ovat kaikki tyypillisiä ja laajalle levinneitä joulunajan perinteitä, ja niistä ovat tietoisia sekä kristityt että ne, jotka yleisesti nauttivat joulun tunnelmasta ja viettävät sitä uskonnollisista kytköksistä piittaamatta. Joulu onkin yksi maailman suosituimmista juhlallisuuksista, ja sitä viettää ihmisiä samoissa määrin uuden vuoden, Id al-Adhan, kiinalaisen uuden vuoden, pääsiäisen ja ystävänpäivän kanssa.

Koska joulu on niin laajalle levinnyt ja koska sitä vietetään niin monissa eri maissa ja kulttuureissa, se on saanut vuosien varrella mielenkiintoisia sävyjä. Meidän mielestämme Korvatunturilla asustava parrakas mies, joka jouluyönä saapuu kutsumatta koteihimme meidän nukkuessamme antamaan lahjoja, on varsin hyväksytty ja arvostettu traditio, jonka suurin osa suomalaisista tuntee ja tulee tuntemaan vielä vuosikymmenienkin päästä, mutta esimerkiksi Uuden-Guinean alkuperäisasukkaan perspektiivistä katsottuna tämä saattaa vaikuttaa hyvin oudolta ja kummalliselta ajatukselta.

Jos kurkistaa kansantarujen, historian ja kulttuurien kirjon maailmaan, saattaa havaita joulun ja keskitalven perinteitä ja uskomuksia , jotka ovat meidän mielestämme naurettavia ja kummallisia. Ja osa näistä uskomuksista on kerrassaan synkkiä. Tämän tekstin tarkoituksena on avartaa lukijan skeemaa talvesta ja sen aikaan liittyvistä perinteistä.

Ruoka

Ennen kun siirtyy syvemmin tarkastelemaan perinteiden ja uskomusten eroa talvesta ja joulusta, kannattaa ottaa ensin kevyempi askel aiheeseen, joka on monelle tuttu ja jonka monet näkevät sekä joulun että jokaisen muun juhlallisuuden kohokohtana:  ruoka. Kun etsii netin kautta englannin kielellä outoja jouluruokia ympäri maailmaa, esille nousee kerta toisensa jälkeen suomalaisille varsin tuttu ruoka, maksalaatikko. Useat amerikkalaiset artikkelit viittaavat tähän suomalaiseen perinneruokaan kummallisena ja tavallisuudesta poikkeavana kulttuurivivahteena, mutta meidän silmissämme siinä ei ole mitään kummallista. Joidenkin suomalaisten lempiruoka on juuri maksalaatikko, ja he ovat syöneet tätä herkkua koko elämänsä ajan.

Sama periaate pätee grönlantilaisten jouluruokaan nimeltä kiviak. Meidän mielestämme se, että jopa 500 pikkuruokkia (grönlantilainen lintulajike) kääritään hylkeennahkaan, niiden päälle kasataan kiviä, annetaan niiden olla kolme kuukautta, minkä jälkeen linnut syödään herkullisena ateriana perheen ja sukulaisten kesken, on kummalliselta ja jopa naurettavalta kuulostava ajatus. Ei kuitenkaan sen kummallisempi kuin vaikka australialaisten mielipide mustasta makkarasta.

Muita mielenkiintoisia ruokia (ja niiden valmistustapoja), joita ihmiset maailmalla jouluisin nauttivat, ovat muun muassa Norjassa nautittava smalahove, amerikkalaisten populaarikulttuurista tuttu turducken, Tšekin tasavallassa nautittu karppi ja sen valmistusperinne sekä 1950 -luvulla keksitty Shrimp Christmas Tree. Smalahove on kaikessa yksinkertaisuudessaan nyljetty lampaanpää, joka on ensin liotettu yön yli, sen jälkeen annettu olla suolavedessä kolme päivää, minkä jälkeen pää kuivatetaan. Tämän reseptin pohjalta valmistettua lihaa voi käyttää keitoissa tai syödä ihan sinänsä, jos tykkää katsella kokonaista lampaanpäätä lautasellaan samalla, kun nauttii ruoastaan.

Turducken on  taas hieman perinteisempi ruoka, joka on suosittu ympäri maailmaa. Tämän herkulliselta vaikuttavan ruoan ideana on ottaa kokonainen kana, sulloa se ankan sisälle, joka taas työnnetään kalkkunan sisälle. Jokainen lintu on kuollut, höyhennetty ja niistä on poistettu luut ennen prosessin alkua, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä kesken jouluaterian. Tämä lihaisa kokonaisuus valmistetaan perinteisesti uunissa ja nautitaan suomalaisten hyvin tunteman joulukinkun tavoin. Tästä ruoasta löytyy monia variaatioita, ja jotkut ovat onnistuneet sisällyttämään turducken  annokseensa  jopa viittä eri lintulajiketta.

Turducken

Jotkut joulunajan ruoista lähestyvät jopa rituaalin ominaisuuksia niiden pitkäjaksoisen ja ammattitaitoa vaativan valmistusprosessin johdosta, vähän niin kuin grönlantilaisten kiviak. Muutamat ruoat vaativat niin erikoisia ja pitkäjaksoisia valmistusmenetelmiä, että niiden kohdalla voi jo kyseenalaistaa tuotoksen ja prosessin suhteen. Onko mielekästä tehdä näin paljon työtä ruokamäärän eteen? Tähän kysymykseen vastaa perinne. Kiviak voitaisiin periaatteessa valmistaa milloin tahansa, ja siitä saataisiin runsaasti ruokaa syötäväksi aterian kummallisuudesta riippumatta. Jotkut ruoat kuitenkin vaativat pitkän prosessin, mutta eivät välttämättä tarjoa täyteläistä ateriaa. Tästä syystä niitä valmistetaan vain kerran vuodessa. Kyse on perinteestä, ja niiden valmistuksessa pätee Thomas Stearns Eliotin kuuluisa lausahdus: “Määränpää ei ole tärkeä, vaan matka sinne.”

Shrimp Christmas tree ja tšekkiläisten joulun alla valmistama karppi ovat tästä hyvät esimerkit. Shrimp Christmas tree on juuri sitä, miltä se kuulostaa: joulupuu, jota ympäröivät syötävät herkut kuten katkarapu ja oliivit. Yleisesti suositun kuusen sijasta tämän “aterian” valmistuksen pohjana käytetään 9 tuumaa korkeaa styroksikartiota, jonka ympärille on kääritty kerros alumiinifoliota. Tähän “puuhun” kiinnitetään hammastikkuja, joista on saksilla leikattu terävät päät,  sekä rautalankaverkosta ja persiljasta valmistettu päällys, jonka on tarkoitus vastata perinteisen kuusen neulasia. Tämän kokonaisuuden pinnalle kiinnitetään muun muassa punajuurta, oliiveja, kananmunaa ja tietysti katkarapuja. Valmis puu asetetaan puualustalle, jonka päälle levitetään erilaisia vihanneksia. Nämä vihannekset tarjoillaan cocktail-kastikkeella, remouladekastikkeella tai guacamolilla. Vaikka lopputulos on varmasti herkullinen ja puualustan antimet ja sen keskellä kyyhöttävä joulupuu ovat mukavia naposteltavia, tämä katkarapu-joulupuu on luultavasti enemmän esteettistä iloa tuova koriste kuin milloin tahansa valmistettava täyttävä ateria kokonaisuus.

Tšekkiläisten joulun alla valmistettava perinneruoka karppi on jo hyvin lähellä perinteistä ateriaa, ja sitä voikin kuvailla ruokana, jota voi syödä milloin vain. Vaan jos olet perinteitä kunnioittava Tšekin tasavallan kansalainen, saatat kokea tarpeelliseksi ostaa karpin muutamaa päivää ennen joulua elävänä, laittaa sen perheen kylpyammeeseen jouluun asti ja ruokkia sitä, jotta se olisi joulupäivänä mahdollisimman tuore syötäväksi. Tuolloin perhe saa nauttia karpin samalla tavalla kuin Suomessa perinteisesti nautitaan muun muassa lohi: joko uunissa valmistettuna tai savustettuna. Sitä on hyvä miettiä, että tarjoillaanko Tšekin tasavallassa kylmäsavu-karppia.

Karppi kylpyammeessa

Vaikka ruoka onkin hyvin tärkeää joulussa, ovat sen taustalla vaikuttavat uskomukset ja perinteet vähintään yhtä tärkeitä. Kukaan ei joulun ulkopuolella esimerkiksi ostaisi lahjoja lähipiirin ihmisille sadoilla euroilla (ainakaan yleensä), kukaan ei asettaisi kuusta keskelle olohuonetta tietäen varsin hyvin, että pian siitä putoavat neulaset lattialle, eikä kukaan ripustaisi sinisiä ja punaisia valoja koristamaan talon julkisivua, koska ne näyttävät hienolta kesäisen auringon paisteessa. Ei. Nämä perinteet toteutetaan joulukuussa, mutta joulukuu itsessään omaa eri kulttuureissa eri merkityksiä.

Kaupungin keskusta koristeltuna joulua varten

Kristillisissä maissa joulua pidetään Jeesuksen syntymäjuhlana, ja esimerkiksi juutalaiset viettävät hanukkaa Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen aikana tapahtuneen ihmeen kunniaksi. Maailmassa on kuitenkin runsaasti erilaisia uskomuksia, joiden pohjalta talvella vietetään juhlallisuuksia, jotka harvoin saavat laajaa huomiota joulun perinteistä puhuttaessa. Yleensä pintaan nousee juuri joulupukki, sillä hän on sellaisen joulun symboli, jota kuka tahansa voi viettää uskomuksista huolimatta. Joulupukki on globaali antamisen ilon ja talven keulakuva. Mutta myös joulupukista ja hänen apulaisistaan löytyy useita muunnoksia, jotka ovat varsin mielenkiintoisia. On siis hyvä tarkastella joulua ja talvea maailmanuskontojen ulkopuolella sekä joulupukin eri esiintymismuotoja.

Lahjojen tuojat

Suomalaisten keskuudessa luultavasti tunnetuin joulupukin variaatio on Venäjällä suosittu, slaavilaiseen mytologiaan pohjautuva Pakkasukko. Hän on hyvin samankaltainen joulupukin kanssa, vaikkakin jokaisessa näiden kahden välillä olevassa yhtäläisyydessä on havaittavissa tiettyjä eroja, jotka ovat peräisin juuri Venäjän kulttuurista ja taruista. Perinteisen punaisen puvun sijaan pakkasukko pukeutuu yleensä siniseen tai valkoiseen turkkiin (turkin värille ei ole mitään säädöksiä, vaan se voi käytännössä olla minkä värinen tahansa), hänen päässään on pyöreä venäläinen lakki ja jalassa huopatossut. Porovaljakon sijaan hän suosii kolmen hevosen vetämää rekeä eli troikkaa, ja apulaisena hänellä on tonttujen sijasta oma lapsenlapsensa lumityttö. Kaksi täysin yhteistä tekijää joulupukilla ja pakkasukolla kylläkin on: kumpikin tuo lahjoja kilteille lapsille ja kummastakin on erilaisia versioita etnisestä ryhmästä riippuen.

Pakkasukko, Ded Moroz

Kun siirrymme venäläisestä kansantarustosta italialaiseen saamme kuulla taas heidän lahjoja tuovasta hahmostaan, jonka nimi on Befana. Toisin kuin joulupukki ja pakkasukko, jotka ovat periaatteessa normaaleja ihmisiä, joilla on yliluonnollisia kykyjä, Befana yleensä liitetään johonkin ihmistä suurempaan tai jopa jumaluuteen. Useat mytologioiden tutkijat uskovatkin, että Befana olisi roomalaisen jumalattaren Strenian jälkeläinen tai ainakin tämän uudempi esiintymismuoto. Befana  eriää joulupukista myös siinä suhteessa, että hänen ulkomuotonsa on hyvin lähellä meidän perinteistä noitaamme: hän matkustaa luudalla lentäen ja pukeutuneena mustaan saaliin. Itse asiassa Befanaan usein viitataankin “joulunoitana”. Hänet usein kuvataan myös nokisena, sillä hän, joulupukin oppeja seuraten, pääsee talojen sisälle savupiipun kautta. Hyvät lapset saavat joulusukkiinsa karkkia sekä lahjoja, ja pahat lapset saavat joko risuja tai kivihiilen palasen. Kerrotaan myös, että Befana ennen lähtöään lakaisee talon lattian puhtaaksi luudallaan näin puhdistaen kodin edellisen vuoden murheista. Tällä mytologisella hahmolla on hyvin rikas historia, ja siihen kannattaa ehdottomasti perehtyä erikseen, mikäli mielenkiinto aiheeseen heräsi.

Befanaa esittävä joulukoriste

Matkan jatkuessa seuraava pysähdyspaikka löytyy Baskimaasta, joka on itsehallinto Espanjan pohjoispuolella. Täällä lahjat kilteille lapsille tuo Olentzero, joka ei ole ihminen tai jumala vaan osa jättiläisten rotua nimeltä jentil. Hän on piippua polttava varsin tavallisen näköinen mies, joka pukeutuu yleensä siniseen puseroon ja sinisiin housuihin. Olentzeron ominaisuus, joka erottaa hänet voimakkaimmin toisista kaltaisistaan lahjojen tuojista, on hänen kiistelty ja mielenkiintoinen tarinansa. Hänen alkuperästään on muutamia eri versioita, joista yksi kuuluu seuraavasti:

Heti syntymänsä jälkeen pieni jentil hylättiin metsään, jossa hänen oli tarkoitus kuolla. Ennen kuin tämä pääsi tapahtumaan, eräs ohi kulkenut keiju pelasti lapsen ja antoi tälle nimen Olentzero. Keiju lahjoitti hänelle voiman ja ystävällisyyden lahjan, ennen kun antoi Olentzeron ikääntyneelle, lapsettomalle pariskunnalle. Hänestä kasvoi voimakas mies, joka hoiti työnään puuhiilen polttamista, mutta vapaa-ajalla hän käytti hyväksi näppäriä käsiään valmistaen pieniä puisia leluja, joita hän kantoi isossa pussissa läheisen kylän lapsille. Olentzero halusi tuoda iloa kyläläisille ja jatkoi lahjojen  tekemistä vuosien ajan. Eräänä päivänä kylässä syttyi tulipalo yhteen isoista rakennuksista, ja sen sisälle jäi lapsia loukkuun. Olentzero juoksi pelastamaan nämä sielut varhaiselta kuolemalta, mutta valitettavasti kuoli itse lasten päästyä turvaan. Taru kertoo, että samainen keiju, joka oli vuosia aiemmin pelastanut Olentzeron, toi tämän nyt takaisin henkiin ja lahjoitti tälle ikuisen elämän, jotta hän voisi jatkaa sitä, mistä hän piti kaikkein eniten: ilon tuomista ihmisille. Olentzeron tarinasta on useita versioita, ja tämä on yksi suosituimpia.

Olentzeroa kuvaava koriste

Kaksi viimeistä joulunajan lahjojen tuojien variaatiota, jotka olisi hyvä mainita, ovat saksalainen Krampus ja islantilaiset Jólasveinar eli niin sanotut joulupojat. Saksassa jouluna lahjat kilteille lapsille  tuo joulupukin lähisukulainen Pyhä Nikolaus, mutta tässä henkilössä on yksi pieni ero joulupukin kanssa. Hän ei nimittäin rankaise tuhmia lapsia tai anna näille risuja tai kivihiilen paloja. Mitä näille lapsille sitten jouluna käy? Heidän luonaan vierailee Krampus. Se on sarvekas olento, joka  on puoliksi pukki ja puoliksi piru.

Pyhä Nikolaus ja Krampus vierailevat jouluna

Krampuksen uskotaan olleen olemassa jo pitkään, jopa ajalta ennen kristinuskoa osana skandinaavista mytologiaa. Saksalainen perinne kertoo, että tämä pelottava otus kantaa ympäriinsä raskasta ketjua, josta roikkuu erikokoisia kelloja, luodakseen voimakkaan vaikutuksen hänet nähneisiin ihmisiin. Jos olet saksalainen lapsi, joka uskoo Krampukseen, sinun tulisi olla kiltisti kaiken tahdon voimasi avuin, sillä tarinan mukaan Krampus kaappaa tuhmat lapset säkkiinsä, jota hän kantaa aina mukanaan. Kiinni otettujen lasten kohtalo vaihtelee kertojasta riippuen. Jotkut sanovat, että Krampus vie lapsen mukanaan helvettiin, kun taas toiset sanovat, että tämä aikoo hukuttaa tai jopa syödä lapset. Krampus onkin yksi erikoisimpia ja synkimpiä joulun ajan vierailijoita, ja hänen asemansa yhtenä Pyhän Nikolauksen seuralaisena on hyvin ansaittu.

Islantilaiset joulupojat olivat kauan sitten hieman K
rampuksen kaltaisia: osa heistä oli murhanhimoisia hirviöitä, ja he kaappasivat mukaansa ne lapset, jotka eivät olleet pukeutuneet tarpeeksi uusiin vaatteisiin. Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, Islannissa on tapana antaa lapsille joululahjaksi vähintään uusi pusero, jotta vältytään joulupoikien tai joulukissan ei-toivotulta vierailulta. Nykyään joulupoikia pidetään kuitenkin lempeämpinä hahmoina, ja heitä kuvataankin usein islantilaisten versiona joulupukista. Heitä on kaiken kaikkiaan 13, ja jokaisella on omat uniikit luonteenpiirteensä, ominaisuutensa sekä nimensä, jotka näitä attribuutteja kuvastavat. Joulupoikien nimet ovat seuraavat: Aidantolppakamu, Rotkojätkä, Pätkä, Kauhannuolija, Padanraapija, Kiponnuolija, Ovenpaiskoja, Rahkanhamuaja, Makkaranpihistäjä, Tirkistelijä, Nuuhkija, Lihakoukku  ja Kynttilänruinaaja. Joulupojat kuvataan usein pukeutuneena samalla tavalla kuin tontut näin liittäen heidät yhä vahvemmin heidän asemaansa Joulupukin sijaisena Islannissa.

Sekä jouluna nautittavat ruoat että lahjoja jakavat hahmot ovat erilaisia eri kulttuureissa. Ne vaihtelevat vaikuttavien uskomusten, arvojen, tiedon sekä yhteiskuntajärjestelmän mukaan. Tästä johtuen erilaisia viettotapoja on paljon, ja jokaista eri versiota juhlistaa runsaasti ihmisiä. On kuitenkin pienempiä ryhmiä joulun ja talven ajan juhlallisuuksia, jotka ovat jääneet usein vähemmälle huomiolle. Maailmalla keskitytään juuri joulupukkiin tai maailmanuskontojen perinteisiin, mutta erilaiset luonnonuskonnot pysyvät edelleen suuremman yleisön katseilta piilossa, ja historian aikana vietetyt mutta nykyään väistyneet perinteet eivät ole muistelun kohteena. Yksikään  kulttuuri ei ole toista vähäisempi, ja siksi kaikkein vähiten parrasvalossa aikaa saaneet tulee  myös ottaa huomioon. Mitä ihmiset ajattelevat joulusta ja talvesta valtavirran ulkopuolella, ja millaisia olivat joulukuun, etenkin talvipäivänseisauksen, juhlallisuudet aikaisemmin historiassa?

Perinteet ja uskomukset

Seuraavaksi tarkastelussa ovat ne juhlallisuudet, jotka ovat olleet perinteenä kulttuurinsa historiassa, mutta ovat nykyaikaan mennessä syystä tai toisesta jääneet taka-alalle ja miltein unohdettu. Useimmiten syynä vanhojen perinteiden vaihtumiseen uusiin on uskonnon vaihtuminen, ja ihmiskunnan historiassa muun muassa kristinuskon leviäminen aiheutti paljon muutoksia aina pohjoisesta Norjasta eteläiseen Afrikkaan asti. Juuri Norjassa juhlittu Dísablót on hyvä esimerkki vanhan uskonnon riittien väistymisestä muutoksen tieltä. Dísablót oli uhrijuhla, jota historioitsijat uskovat esihistorian ajan norjalaisten viettäneen talven aikaan hyvien satojen takaamiseksi tulevaksi vuodeksi. Myöhemmin löydettyjen kirjallisten tietojen perusteella uskotaan juhlan levinneen myös Islantiin ja Ruotsiin, joissa se säilyi jopa 1200 -luvulle asti.

Joulunajan juhlintaa ennen kristinuskoa

Dísablótissa palvonnan kohteena olivat naispuoliset henget ja jumalattaret nimeltä Dís, ja heitä palvomaan suoritettu rituaali (luultavasti) toimitettiin muiden esihistorialliset norjalaisten uhrijuhlien tavoin: joko sika tai hevonen valmistettiin juuri tätä tarkoitusta varten kaivetuissa ruoanlaittokuopissa, joissa kuumat kivet paistoivat lihan. Eläimen veri otettiin talteen, ja rituaaliin osallistuvat hieroivat sitä ensin jumalattaria kuvaaviin patsaisiin ja sitten omalle iholleen. Liha nautittiin yhteisön kesken, ja sen uskottiin sisältävän yliluonnollisia voimia.

Samankaltaista uhrijuhlaa viettivät myös islantilaiset ja Norjassa asustanut suomalainen vähemmistö. Tämän riitin nimi oli Þorrablót, ja sen taustalla vaikuttavassa uskonnossa kerrotaan, että Suomen varhainen kuningas oli Þorri, pakkasen personifikaatio, ja hänen isänsä oli Snær, lumen personifikaatio. Joka vuosi keskitalvella Þorrille annettiin uhrilahjoja keskitalven aikaan, luultavasti samalla tavalla kuin Dísablótissa, mutta alkuperäistä syytä tälle rituaalille ei varmaksi tiedetä.

Muita talvella suoritettuja uhrijuhlia olivat muun muassa anglosaksisen pakanismin Mōdraniht (Äitien yö) ja antiikin Roomassa 17 joulukuuta vietetty Saturnalia, jota vietettiin Saturnuksen (jumalan) kunniaksi. Esimerkkinä esi-kristillisistä joulunajan juhlasta, johon ei liity uhrien tarjoaminen jumalille, voi esittää slaavilaisen Koliadan, joka muistuttaa hyvin paljon nykyajan nuuttipukin päivää. Koliadan aikaan lapset lapset kiertelivät ovelta ovelle, tervehtivät ihmisiä ja lauloivat, mistä palkintona he saivat makeisia tai jopa hieman rahaa. Vanhemmat taas viettivät tämän ajan yksinkertaisesti juhlien ja nauttien talvesta.

Myös nykyään vietetään talvella juhlia, jotka eivät ole välittömässä yhteydessä kristinuskoon. Näitä ovat esimerkiksi iranilainen Shab-e Chelleh, Pohjois-Kaukasiassa juhlittu Malkh-juhla, Hopit-intiaanien Soyal sekä kiinalainen Dongzhi. Kaikki nämä liittyvät juuri talvipäivänseisaukseen, ja ne ovat laajalti yhteisönsä suosimia tapahtumia. Tästä voimme havainnoida, että vaikka joulukuu on täynnä mainoksia Coca Colaa juovasta joulupukista ja erilaisista koristeideoista, on hyvä aina silloin tällöin miettiä joulun ja talven todellista merkitystä. Kliseinen toteamus kertoisi, miten joulussa on kyse antamisesta, ja niin asia onkin meidän perspektiivistämme tarkasteltuna.

Talvi on kaunista aikaa (kunhan sitä lunta nyt vaan tulisi), ja sen luoma estetiikka on vaikuttanut syvästi ihmisiin koko historian ajan ja niin tekee nykyäänkin. Kysyin kavereiltani ihanteellisista tavoista viettää joulua, ja suurin osa heistä kuvaili jotain seuraavan kaltaista: takkatulen ääressä istumassa, joko kuumaa glögiä tai kahvia juotavana, samalla kun katsoo ulos ikkunasta hyytävään talviyöhön. Tämä on hyvin voimakas visuaali, mutta se ei ole ollut aina mahdollista toteuttaa. Tämän sijaan ihmiset ovat keskittyneet erilaisiin tapoihin viettää tämä merkillinen aika vuodesta, ja ovat jopa rakentaneet omat uniikit uskomuksensa sen todellisesta luonteesta.

Talven aikaan sijoittuneet runsaat juhlallisuuksien määrät ja joulun maailmanlaajuinen suosio osoittavat, että talvessa toden totta on jotain luokseen vetävää ja ihmeellistä. Tällöin ihmiset syövät, toimivat ja ajattelevat arkisesta kaavasta poikkevalla tavalla, mikä on täysin hyväksyttyä ja arvostettua. Riippumatta kulttuurista, uskonnosta tai lempi ruoasta, kaikkien tulisi saada itselle sopiva, täydellinen joulu.

N.J.Y.