Infopaketti Vammalan lukion tukiverkostosta

Monella lukiolaisella saattaa olla asiaa koulun tukiverkostolle, mutta jotkut ovat epävarmoja monista tukipalveluiden asioista.

Vasaran toimitus haastatteli Vammalan lukion koulupsykologia Pauliina Rögårdia, koulukuraattoria Päivi Vahelaa ja terveydenhoitajaa Minna Huuskoa.

Kaikki heistä ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: heille saa tulla juttelemaan ihan mistä vain asiasta. Heidän mielestään on tärkeää, ettei kukaan rupea yksin miettimään huolen suuruutta, vaan tulisi rohkeasti juttelemaan, jos jokin asia mietityttää. Jos he eivät pysty auttamaan asiassa, pohditaan yhdessä, kuka voisi auttaa. Heidän mukaansa yleisimmin heille tullaan juttelemaan kouluun liittyvistä murheista ja stressistä, ihmissuhteista, omaan terveyteen liittyvistä kysymyksistä ja tulevaisuudesta ja itsenäistymisestä. Koulupsykologilta ja -kuraattorilta saa neuvoja myös esimerkiksi Kela-paperien täyttämiseen ja oman asunnon vuokraamiseen.

Vammalan lukion tukiverkoston henkilöille voi varata ajan esimerkiksi Wilman tai Whatsappin kautta. Toki koulupsykologin ja -kuraattorin ovella saa käydä piipahtamassa samoin kuin terveydenhoitajan. Terveydenhoitajalta saa myös varattua ajan koululääkärille, jos tarve vaatii.

Koulupsykologin, -kuraattorin ja terveydenhoitajan puhelinnumerot, aikataulut ja toimipaikat löytyvät Wilman tiedotteista.

Tässä vielä linkki Vammalan lukion nettisivujen opinto-oppaaseen, jossa kerrotaan opiskeluhuollon palveluista: https://vammalanlukio.fi/verkkojulkaisut/zine/30/article-1444

Myös Vammalan lukion seinillä olevissa keltaisissa paperilappusissa kerrotaan lyhyesti, millaisissa asioissa koulupsykologiin ja -kuraattoriin voi olla yhteydessä. Heille saa kuitenkin tulla juttelemaan ihan mistä vain asioista.