 |
| Päivä Studia-messuilla auttoi tulevan opiskelupaikan valitsemisessa. |
Olin muiden Vammalan lukion abiturienttien kanssa 3.12. Helsingin Messukeskuksessa, jossa järjestettiin jokavuotiset Studia-messut. Kaksipäiväisillä messuilla Suomen opiskelumaailma esitteli tarjontaansa. Vammalan lukiosta messuille on lähdetty perinteisesti joka vuosi, ja tänäkin vuonna meille opiskelijoille oli tiedotettu erikoispäivästä hyvissä ajoin. Tästä huolimatta laiskana opiskelijana en ollut perehtynyt Studia-messujen tarjontaan ollenkaan. Laiskuuden lisäksi kyseessä voi olla välttelydefenssi: sanan "jatko-opinnot" kuuleminen tai näkeminen nostaa karvani joka kerta pystyyn ja käynnistää stressihormonien erittymisen.
Oli opiskelija henkisesti valmistautunut tutustumaan mahdollisiin tuleviin opiskelupaikkoihin tai ei, joka tapauksessa kaksi linja-autoa odottaisi kaikkia abiturientteja lukion edessä kello kahdeksan aamulla. Vaikka en ollut tutustunut messujen ohjelmaan etukäteen, olin kuitenkin jotenkin valmistanut päivää varten: olin lujasti päättänyt, että saavun kerrankin ajoissa paikalle. Psyykeni ei kestäisi julkista nöyryytystä, jonka saisin osakseni, jos kaikki joutuisivat odottamaan minua. Tästä syystä nousin sängystä kello 7.20, eli noin kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin yleensä. Vasaran lukijoiden iloksi selviydyin linja-autoon, sillä muuten tämäkin teksti olisi todennäköisesti jäänyt kirjoittamatta.
Perillä Messukeskuksen pihassa odotti kymmenittäin linja-autoja. Aitoon luokkaretkitunnelmaan pääsi, kun perille saavuttaessa linja-auton tavaratilasta kaivettiin eväät. Tuttuun tapaan eväät koostuivat sämpylästä, pillimehusta ja hedelmästä. Kun eväät oli saatu, liityimme loputtomaan lukiolaisten virtaan kohti Messukeskuksen sisäänkäyntiä.
Studia-messut olivat kokonaan toisessa kerroksessa. Sinne päästyämme minä ja kaverini olimme maalaisjuntteina hämmentyneitä ihmispaljoudesta emmekä tienneet minne mennä. Päädyimmekin vain haahuilemaan ja kiertelemään aluetta ilman päämäärää – siinä mielessä messut tarjosivat realistisen kuvan tulevaisuudesta. Nähtävää, tehtävää ja kerättävää oli runsaasti: alueella oli lukuisia korkeakoulujen, valmennuskurssien ja oppilaitosten pisteitä. Lisäksi alueella oli esiintymislava. Vaikka emme aktiivisesti menneet esittelypisteiden luo kysymään lisätietoa, käsiimme lykättiin esitteitä ja karkkeja. Turun yliopiston jakama Kiss my Turku -kassi osoittautuikin käteväksi matkamuistojen kuljettamiseen.
 |
| Studia-messut keräävät paikalle |
 |
| Studia-messuilla pääsi kurkistamaan, millaista lukion jälkeinen opiskeluelämä oikeasti on. |
Erään oppilaitoksen pisteelle oli rakennettu kilpa-autorata, jossa polkupyörää polkemalla auto radalla liikkui eteenpäin. Polkupyöriä ja kilpa-autoja oli kaksi, ja pisteellä oli mahdollisuus kilpailla toista vastaan. Innostuimme kaverini kanssa kisaamaan toisiamme vastaan. Kisasta ei tullut tiukka, ja minä luonnollisesti voitin.
Äkillinen liikuntasuoritus ihmispaljoudessa alkoi pyörryttämään, ja aloin voida pahoin. Epätoivoisesti kierisimme Messukeskusta löytämättä yhtäkään vapaata tuolia, johon istahtaa lepämään. Istumapaikanmetsästyskierroksella tein kaikkeni, jotten pyörtyisi keskelle ihmispaljoutta. Onneksi sain pidettyä laatan sisälläni ja tähdet taivaalla - jos se ei tullut jo aiemmin selväksi, olen kykynevä uskomattomiin suorituksiin julkisen nöyryytyksen välttämiseksi!
Lopulta jouduin kuitenkin tekemään kompromissin ja nöyrtymään, kun ainoa vapaa istumapaikka oli portaikko. Pillimehu nosti verensokerini, ja aloin voida paremmin. Pienen lepotauon jälkeen menimme kaikkien muiden messuvieraiden tapaan Hesburger-jonoon.
 |
| Messuilla pääsi myös tutustumaan lukiolaisten todennäköisiin tulevaisuuden työpaikkoihin. |
Ravitsevan ruokailun jälkeen meillä oli uutta voimaa, ja päätin ottaa kaiken hyödyn irti loppupäivästä. Erilaisten pelien ja onnenpyörien lisäksi pisteillä oli oppilaitosten autenttisia opiskelijoita ja opinto-ohjaajia, jotka vastasivat mielellään kysymyksiin. Messuista olisikin saanut suurimman hyödyn, jos olisi uskaltanut mennä kyselemään tiukkoja kysymyksiä itseä kiinnostavien alojen opiskelijoilta. Valitettavasti se edellyttää sitä, että jotkin alat kiinnostavat.
Åbo Akademin pisteellä oli niin hiljaista, että minun kävi siellä ollutta opiskelijaa sääliksi. Päätin pelastaa opiskelijan päivän – olisi ollut sääli, jos hän olisi tullut paikalle ihan turhaan – ja kysyin, miten kyseiseen oppilaitokseen pääsee opiskelemaan. Kuullessani mahdollisesta ruotsin kielen kokeesta minulle tuli niin kiire pois pisteeltä, että unohdin selvittää, mitä aloja koulussa voi opiskella. Seuraavan pisteellä tarkistin, millä kielellä koulun nimi oli kirjoitettu, ennen kuin avasin suuni.
Pisteiden lisäksi messuilla oli esiintymislava, jossa nimestä päätellen esiinnyttiin. Emme siis seuranneet ohjelmaa vaan kiersimme esittelypisteitä: jos olisi halunnut seurata ohjelmaa, olisi ollut ihan mukava tietää, millaista ohjelmaa on tarjolla, ja sitähän me emme olleet selvittäneet. Koko vierailun aikana ehdimme kiertää koko messualueen useampaan kertaan, joten messuille varatut 3 - 4 tuntia olivat enemmän kuin tarpeeksi.
 |
| Päivän suurin anti oli kuvausseinät. |
Tulevaisuuden ajatteleminen kävi odotetusti raskaaksi, ja paluumatka lukiolle oli tulomatkaakin väsyttävämpi. Palasimme neljän maissa valoisaa tulevaisuutta symboloivilta Studia-messuilta takaisin pimeään ja masentavaan nykyisyyteen: Vammalan lukion pihaan.
Valoa pimeään toivat ylijääneet eväsleivät, pillimehut ja mandariinit, joita matkalla mukana ollut Eija-opo jakoi opiskelijoille lukion aulassa. "Kyllä eväsleipä lukiolaisen tiellä pitää", sanoin leivänmuruja suupielissä ja jätin lukion taakseni tarpoakseni pimeitä Vammalan katuja pitkin kotiin.
XOXO
Daniel Lee
 |
| Messupäivän saalis (karkit ehdin syödä ennen kuvan ottamista) |