Onko joulusta tullut pelkkä kulutusjuhla?

Joulu, Antaa, Pakettiin, Yksittäinen, Ilo, Yllätys

Nykyään joulu tarkoittaa monelle enemmän stressaavaa kuin rauhallista aikaa. Joulun merkitys on muuttunut siihen suuntaan, että kristilliset perinteet ovat jääneet syrjään ja runsas kuluttaminen on noussut tilalle. Joulu on muuttunut monessa suhteessa kulutusjuhlaksi. Varmasti myös sinä olet yksi joulun suurkuluttajista.

Luultavasti jokainen tiedostaa, miksi joulua oikeasti vietetään, eikä siihen pitäisi liittyä mitenkään suuri ostaminen ja kuluttaminen. Siitä huolimatta joulu tarkoittaa monelle jatkuvaa rahan menoa. Joulusta halutaan tehdä täydellinen – miksipä ei käyttäisi myös paljon rahaa siihen? Rahaa kuluu etenkin joulukoristeisiin ja -lahjoihin. Joillakin lahjojen hankkiminen menee yli: niihin tuhlataan monia satoja, jopa tuhansia euroja. Toiset taas ostavat turhaa "krääsää", joka päätyy lopulta roskikseen. Tämä johtuu vain siitä, että on jonkinlainen pakko ostaa kaikkea. On siis parempi jättää krääsä ostamatta, muuten raha menee roskikseen.

Joulu on myös ruoan suhteen kulutusjuhla. Useat ostavat monen kilon edestä kinkkua ja muita ruokia sekä tietenkin konvehteja ja muita joulun herkkuja. Tästä syystä myös syöminen lisääntyy, sillä joka puolelta tulee vastaan lisää herkkuja. Jatkuva herkkujen mässäily aiheuttaa monille kilojen kertymistä, joista on vaikea päästä eroon - tai sitten ihmiset ovat liian laiskoja kuluttamaan ylimääräistä energiaa. Kannattaa siis katsoa, mitä laittaa suuhunsa, jotta ei tarvitse rehkiä itseään kuntosalilla hengiltä! Joulu ei ole mikään syy mässäillä rajattomasti.

Kulutukselta on lähes mahdotonta välttyä, sillä kaupat myyvät paljon joulusesonkituotteita. Myös muiden ihmisten lukuisat hankinnat ikään kuin asettavat joillekin paineen tehdä erilaisia hankintoja, vaikka ei olisi erityistä tarvetta ostaa mitään. Etenkin nykyään kun elämme kierrättämisen ja ympäristöystävällisyyden aikaa, olisi hyvä ajatella ennen ostamista. Onko tuotteen ostaminen kannattavaa tai tarpeellista? Emmehän halua lisätä ympäristön kuormitusta vain joulun takia?

Vasaran toimitus