Oppilaskunnan puheenjohtajan, Sampsa Seppälän puhe itsenäisyyspäivän juhlassa 5.12.2019.
kuva: Minna Koskinen |
Toivotan teidät tervetulleeksi Vammalan Lukion itsenäisyyspäivän juhlaan!
Itsenäisyys merkitsee minulle riippumattomuutta. Mahdollisuutta ja oikeutta toimia omalla tavallani, vapautta muiden mielipiteistä. Tällaista itsenäisyyttä ei löydy kaikkialta, ja saamme olla ylpeitä siitä, että meillä Suomessa on itsenäisyys.
Itsenäisyys on näkynyt tänä vuonna esimerkiksi Huuhkajien historiallisessa menestyksessä jalkapallokentillä. Ilman itsenäisyyttä emme voisi juhlia heidän, helmareiden tai leijonien menestystä.
Joukkueurheilussa tärkeää on yhdessä tekeminen. Sitä yhdessä tekemistä on nyt nähty suomalaisessa urheilussa. Se on sitä samaa yhteishenkeä, joilla on rakennettu mallikas pohjoismainen hyvinvointivaltio, jossa saamme nauttia tasa-arvosta ja vapaudesta.
Tärkeää on myös periksiantamattomuus, sinnikkyys ja lannistumattomuus. Nämä tunnetaan täällä Suomessa sisuna. Suomalaiset osoittivat sisua talvi ja- jatkosodassa, joissa Suomi taisteli suurella sydämellä isänmaansa vapauden puolesta.
Nämä piirteet, jotka nyt näemme jääkiekkokaukaloissa ja jalkapallokentillä, ovat niitä piirteitä, joista suomalaiset tunnetaan. Ne ovat periytyneet meille ja auttavat meitä suomalaisia paremman huomisen rakentamisessa.
Itsenäisyyspäivänä juhlitaan tietenkin itsenäisyyttä, mutta myös muita asioita. Vasemmalla puolellani näen ylioppilaskokelaita, jotka eivät voi odottaa valkolakin laittamista päähänsä. Haluan onnitella heitä vielä tämän pisteen saavuttamisesta ja toivon heille kaikkea parasta.
Riemuitkaamme siis ylpeinä itsenäisestä Suomesta!