Erasmus+: Suomen vierailu

Koulumme on jälleen ottanut osaa Erasmus+-hankkeeseen, jossa opiskelijat pääsevät vierailemaan  valitsemissaan maissa. Koulumme järjesti Suomen vierailun 15.–21.2.2020. Vierailuun osallistui opiskelijoita Virosta, Saksasta, Espanjasta ja Italiasta. Opiskelijat majoittuivat koulumme opiskelijoiden luona.

Suomeen tuleville opiskelijoille oli järjestetty paljon erilaisia aktiviteetteja viikon vierailun ajalle. Koulupäivien ohella omat opiskelijamme olivat suunnitelleet vieraille erilaisia pisteitä.

Heille pidettiin muun muassa koulumme esittelykierros sekä suomen kielen oppitunti.  Vierailijat ja tiimien vetäjät lähtivät myös käymään päiväretkellä Tampereella. Kävimme vierailemassa Frenckellissä, Moreeniassa ja Hiedanrannassa. Näiden välissä kävimme myös American Dinerissa syömässä. Vierailujen jälkeen opiskelijat ja opettajat hajaantuivat ympäri Tampereen keskustaa viettämään omaa aikaa eli tietenkin shoppailemaan.

Ohjelmaa oli myös koulupäivien ulkopuolella. Vietimme vieraiden kanssaan talviriehan Ellivuoressa. Siellä opiskelijat pääsivät keilaamaan, paistamaan makkaraa sekä pulkkailemaan. Kokoonnuimme myös porukalla Levon metsästysmajalle, jossa vietimme mukavan illan yhdessä pelaillen ja saunoen. Vierailun lopuksi opiskelijoille järjestettiin läksiäisillallinen Seurahuoneella.


Tässä kuvia vierailuviikolta:
Pukstaavi


Keilaamista Vuorisportissa ja taidetta Hiedanrannassa


Tunnelmia Levolta


Moreenia

Projektitöitä

Projektitöiden esittelyä