Lumikki

Lumikki oli taas karannut ikkunasta, niin kuin melkein joka yö. Lumikin virallinen huoltaja, eli hänen äitipuolensa, alkoi kypsyä Lumikin käytösongelmiin. Lumikilla ja äitipuolella ei ikinä ollut ollut maailman parhaat välit, Lumikki kutsuikin häntä pahaksi äitipuoleksi. Hän oli taas varmasti karannut viettääkseen aikaa itseään vanhempien miesten kanssa. Äitipuoli ymmärsi, että miehet olivat Lumikille ainoat läheiset ihmiset pienessä ja kuolleessa kylässä, mutta silti ikäero kummastutti ja vähän pelotti. Mitä yhteistä heillä voisi edes olla.
     Äitipuoli oli tottunut Lumikin yöllisiin karkureissuihin, mutta tämä yö oli erilainen. Aamulla he lähtisivät yhdessä hautajaisiin. Äitipuoli ei edes tiennyt, mistä aloittaa Lumikin etsiminen. Hän tiesi suunnan, mihin Lumikki lähti kävelemään, kun karkasi, muttei sen enempää. Kuitenkin kiire oli sen verran kova, että äitipuoli lähti rohkeasti vaistojen varassa kokeilemaan oikean reitin löytämistä. Hän ajoi autolla niin syvälle metsään kuin pystyi, mutta metsä alkoi tihentyä niin paljon, että auto oli jätettävä.
      Aamuaurinko alkoi nousta, mikä tarkoitti, että alkoi olla kunnon kiire. Äitipuoli kiirehti ympäri metsää etsien taloa, tai edes jotain merkkejä siitä, että lähialueella asuisi seitsemän miestä. Sitten hän sen näki. Tuhkakuppi. Talo oli varmasti lähellä. Äitipuoli seurasi tupakantumppeja pitkään, mutta se kannatti. Nyt hänen edessään oli iso, mutta rähjäistynyt talo. Taas hän näyttäisi pahalta äitipuolelta, kun kieltäisi kaiken kivan, mutta tänään se olisi välttämätöntä.

Kirjoittaja on Vammalan lukion opiskelija. Teksti on syntynyt luovan kirjoittamisen kurssilla. Tehtävänä oli kirjoittaa erilainen versio jostakin tutusta sadusta.