Lapin ihmemaa

Lappi on aivan ihana paikka lomailla, erityisesti talvella. Siellä minä ja perheeni aina olemme lomailemassa maaliskuun lopulla. Ajattelin vähän kertoa, mitä kaikkea minä ja perheeni siellä teemme ja muutenkin mitä kaikkea Lapista, erityisesti Leviltä ja Levin läheisyydestä löytyy ja miksi tällaisena aikana kannattaisi suosia muun muassa Lappiin matkustamista.

Aluksi tietysti ensimmäinen lomapäivä menee sinne ajaessa. Me nykyään ajamme aina päiväsaikaa, mikä on pitkästyttävää, myönnettäköön. Koska herätys on ollut viiden aikaan, minä ainakin useasti nukun. Kun saan hetken nukkua, niin sen jälkeen kuuntelen paljon musiikkia, yritän mahdollisesti tehdä koulutöitä, katsella maisemia, jutella perheeni kanssa ja katsella Netflixistä jotain sarjaa, joka on kesken. Siinä se päivä yleensä menee. Pysähdymme muutaman kerran syömään matkan aikana, jolloin pääseen myös jalottelemaan. Illan koittaessa saavumme Leville. Yleensä pysähdymme vielä joko Kittilässä tai vasta Levillä hakemaan kaupasta vielä jotain ilta- ja aamupalatarvikkeita. 


Kun saavumme Levillä pimeässä vuokraamallemme mökille, juoksemme sisarusteni kanssa ulos autosta katselemaan tuttuja maisemia. Naapurimökistä saattaa kajastaa vähän valoa ulos, ja samalla näemme kaikki muutkin naapurimökit ja suuret lumikasat. Kun äitini menee avaamaan ulko-oven, otamme aina tavaramme autosta ja ryntäämme sisälle varaamaan tutut samat petimme, joissa aina nukumme. Mökki on todella mukava, ja se on tehty kokonaan puusta, mikä on aika yleistä Lapissa ja mikä on minusta mukavaa, koska siinä tulee aito mökkitunnelma. Mökillämme on alhaalla kaksi makuuhuonetta, olohuone, vessa, kylpyhuone, keittiö, eteinen ja parvi. Sisarukseni nukkuvat ylhäällä ja itse valtaan toisen alakerran makuuhuoneista. Vien tavarani huoneeseen, joka on ulko-oven vieressä. Vien ensin huoneeseen tavarat, jotka ovat minulla olleet autossa, ja sitten haen vielä reppuni ja kassini, jossa on vaatteeni ja muita tarpeita peräkärrystä. Kun saan ne haettua, yleensä puran heti vaatteita lukuun ottamatta tavarat kaappiin, joka huoneessa on. Siinä ilta menee sitten tavaroita purkaessa, lakanoiden laittaessa petiin ja saunoessa.



Jäälyhty Luvatunmaan lumilinnassa


Varsinaisena ensimmäisenä päivänä Levillä nukumme aamulla jokainen pitkään ja syömme tuhdin aamupalan yhdessä perheen kanssa ja nautimme auringon noususta, jos aurinko paistaa sinä päivänä. Aamupäivän mietimme, mitä tekisimme. Olemme joka vuosi päättäneet mennä porotilalle, jossa on aivan ihania poroja. Vuonna 2019 koiramme Siru oli mukana katsomassa ensimmäistä kertaa poroja, koska se oli vasta uusi jäsen perheessämme eikä ollut aikaisemmin ollut Lapissa. Nämä alla olevat kuvat ovat porotilan ihanista eläimistä.


Siru ja yksi poroista moikkasivat toisiaan:)




Yleensä muutaman Lappi-viikon aikana käymme usean kerran laskettelemassa. Meidän perheemme rakastaa laskettelua, joten viidymme monena päivänä kokonaisia päiviäkin mäessä. Levillä se on parhainta, koska mäet ovat pitkiä ja joukossa on myös helppoja mäkiä. Koska meillä on kokemusta useammalta vuodelta, että tietysti myös haasteellisempiin ja vaikeampiin mäkiin eksymme. Kierrämme usein lähiympäristöä, esimerkiksi Ylläksellä. Lainiossa on aivan upeasti rakennettu lumilinna, josta löytyy joka vuosi uusi teema.


Luvatunmaan lumilinnan sisällä tunnelma on taianomainen.


Koska Korona-aikana ei ulkomaille pääse matkustamaan, on suositeltu kotimaan matkaamista, ja minä suosittelen koko sydäestäni talviaikana Lappiin matkustamista. Vaikka esittelin nyt vain Leviä, Lapista löytyy muitakin aivan ihania kuntia, joihin kannattaa matkustaa. Lapin varmasti suosituimmat kohteet ovat Rovaniemi, Levi, Ylläs ja Saariselkä. Rovaniemellä olen käynyt itse joulupukin pajalla, kun olen ollut nuorempi. Laskettelusta innostuneille suosittelen Leviä tai Yllästä. Jos kaveriporukalla tai perheellänne on mennyt ulkomaanmatkan suunnittelu kiven alle koronan takia, vinkatkaa Lappia, joka on kaunis paikka suosia suomalaista kulttuuria ja suomalaisia yrityksiä.

 

-J.S