Mopoilukulttuuri osana nuoruutta

 


Monelle nuorelle alkaa uusi luku elämässä, kun saa ajokortin taskuun ja menopelin. Monet aikuiset kritisoivat nuoria kuskeja erittäin jyrkästi, mutta miksi? Nuoret koettavat olla kuitenkin vain nuoria. Mopokulttuurin käsite ei sisällä ainoastaan mopoilijoita, vaan siihen kuuluvat monen yllätykseksi myös kevarit, mopoautot ja  traktorimönkijät. Suomessa mopokulttuuri ja sen tunnettavuus laajenevat vuosi kerrallaan. Miten sitten tämä monen jonnen harjoittama kulta-aika vaikuttaa jatkuvaan elämään? Mitä hyötyä siitä sitten on?


Sastamalan öistä mayhemiä!


Kultaisen jonneajan hyödyt

Mopoilu ja ihan ihka oman menopelin hankinta kasvattavat nuoria monella eri tavalla. Rahankäyttö on yksi monista taidoista, jonka nuori tulee todennäköisesti oppimaan. Hänen täytyy oppia miettimään, kuinka suurella rahasummalla tankataan ja kuinka usein. Itsessään myös mopon ostaminen vie rahaa ja edellyttää perehtymistä merkkeihin. Monet myös havittelevat titteliä “kylän tehokkain mopo”, jolloin mopon eri osiin pitää käyttää rahaa. Usko tai älä, mopoon saa käytettyä monia satoja euroja, riippuu ihan projektin suuruudesta. 

 

Tähän liittyy yksi taidoista, nimittäin mopon korjaaminen. Suurin osa nuorista huoltaa, korjaa ja virittää itse moponsa. (Esim. Maijala Pv:tään silloin, kun hän vielä sillä sattui kulkemaan.) Vaatii kymmeniä ja kymmeniä tunteja ja sitäkin enemmän hermoja saada pienemmät ja suuremmat projektit loppuun. Aika hyvin löytyy netistäkin ohjeita, mutta aina malli- ja merkkityypeissä on eroja – välttämättä samat korjausprosessit eivät sovellu toiseen mopoon. Varsinkin ne, jotka todella tekevät kaiken itse, ovat juuri niitä ammattitaitoisia korjaajia, vaikkakin itseoppineita. “Aja päivä, korjaa kaks” - Gettomasa.


Sastamalan mopomiitti 2020



Mopon korjaaminen, ajelu ja mopomiitit kiteytyvät yhteen sanaan: yhteisöllisyys. Kaikissa näissä asioissa tulee esiin mopoilun arvokkain osa eli yhteishenki. Jos joku paikkakunnalla ei osaa tehdä tietynlaista korjausta omaan mopoonsa, muut nuoret auttavat mielellään. Juuri yhteisöllisyys usein herättää nuoressa palon mopomiittejä ja ajelua kohtaan. Kuvitelkaa iltahämärä rauhaisalla Puistokadulla, kuuluu vain mopon pörinää toinen toisensa perään. Mopoilija hymyilee toiselle, lähtee ohi. Vitsi mikä tunne! Yhdessä tehdään, yhdessä ajellaan. Kaveria ei jätetä jälkeen, vaikkakin kaveri saatetaan “jätellä” jälkeen. 


Toinen taidoista on liikenteessä ajaminen. Vilkkaimpina päivinä täytyy mopoilijan keskittyä moneen liikkuvaan osaan – autot, pyöräilijät ja jalankulkijat ovat liikkuvia nappuloita tässä suuressa hallitussa kaaoksessa. Ajaminen liikenteessä vaatii nuorelta nopeuksien hahmottamista ja juuri erityisesti mopoilijalta, sillä faktahan se on, että mopoilijaa sattuu enemmän kolarissa kuin autoilijaa. Mopo on moottoriajaneuvoista haavoittuvaisin liikenteessä. Ajelu opettaa nuorille liikenteessä toimimista ja erilaisiin tilanteisiin reagoimista.


Nuorten virallinen mopomiitti 2020


 Mitä varjopuolia on huviajelulla?


Vaikkakin ajelu on nuorien mielestä maailman parasta tekemistä teini-iässä, kaikki eivät ole sitä mieltä. Erityisesti vanhempi populaatio on yleensä sitä mieltä, että mopoilu ei ole lainkaan järkevää ajanvietettä. Välillä tuntuu, että heidän mielestään pitäisi mopot kieltää lailla ja ajelusta syntyneen melun vaieta kokonaan. Osa mielipiteistä on niin jyrkkiä ja vahvoja, ettei anneta pienintäkään mahdollisuutta sanoa vastaan. Unohdetaan, että nuoret koettavat nauttia kovan jatkuvan paineen alla ihan vain nuoruudestakin välillä. Ymmärrän kyllä erityisesti heitä, jotka asuvat taajama-alueella. Heidän talonsa ohitse iltaisin saattaa viipottaa monia nuorison menopelejä ja varmasti jatkuva moottorin rääkkäys sattuu korviin nuorempiakin. Nuoret mopoilijat ovat aina kriittisen arvostelun alla – niin suoraan suullisesti kuin sosiaalisessa mediassakin. Nuorison yhteisöön mahtuu vauhtihulluja yhtälailla kuin fiksujakin kuskeja. Tämän lisäksi nuorten vanhempien hermot ovat myös kireällä yötä päivää jatkuvan kylällä rälläyksen takia. Lapsia ei näy koskaan kotona – ja jos näkyykin, silloinkin ollaan autotallissa korjaamassa omaa menopeliä.

 

Sastamalan mopomiitti 2020


Mopomiitti – yhteisöllisyyden huipentuma 


Jokaisen kesän kohokohta ja mieleenpainuvin päivä nuorilla on aina oman kunnan mopomiitti. Miiteissä on lähes aina samanlainen rakenne: on liideriporukka, pääliideri, keulasuorat ja lopetuspaikka. Liiderit ovat niitä, jotka ajavat pääliiderin takana ja ohjeiden mukaisesti blokkaavat teitä, että koko letka pääsee liikkumaan yhdessä. Pääliiderin tehtävä on ajaa ihan letkan edessä, antaa ohjeita liiderille ja pitää vauhti vakiomopon suuruisena. Usein paikalla on myös valittu nuori valokuvaaja ja tiedotuspalvelu, jossa kerrotaan, minne mennään seuraavaksi.  Mukana on iltapäivästä iltaan asti monta sataa mopoa, mopoautoa, traktorimönkijää ja autoa. Nuoria tulee kauempaakin katselemaan menoja ja sosiaalistumaan muiden nuorten kanssa. Paikan päällä voi olla sadasta viiteen sataa osallistujaa. Mopomiitit ovat paras paikka hieroa kauppaa, saada ystäviä tai ehkä jopa ihastua. Vaikkakaan moni ei sitä niin ajattele, miiteissä tärkeintä on porukkaan kuuluminen ja yhteinen kiinnostuksen aihe: yhdessä nauretaan, keulitaan, ajellaan ja keskustellaan. 


Nuorten virallinen mopo miitti 2020
Kuva: Werneri Turunen



Mopomiittejä on laillisia, laittomia ja jotain siltä väliltä. Laillisissa mopomiiteissä on yleensä mukana virallisempi taho, kuten nuorisopalvelut tai nuorisovaltuusto. Niissä on aina paikalla ensiapu, poliisi ja osaavat ammattilaiset. Lailliset miitit ovat pitkään suunniteltuja ja hyvin organisoituja. Laillisia miittejä suunnitellaan joskus jopa yli puoli vuotta, hankitaan luvat ja tilat ja tehdään pelastussuunnitelma. Laillisissa miiteissä nuoret pelkäävät menettävänsä korttinsa, jos keulii tai polttaa kumia, vaikkakin pelko on ihan turha. Osa laillisista mopomiiteissä on kuitenkin liian organisoituja, mikä johtaa siihen, ettei miitti tunnu enää nuorten omalta jutulta vaan aikuisten järjestämältä pakkopullalta. 


Laittomat mopomiitit ovatkin täysin nuorten järjestämiä, ilman kenenkään apua ja lupia. Laittomat miitit ovat niin sanotusti sitä “mayhemiä”, villiä ja vapaata. Niissä on ihan omanlaisensa meno, jonka poliisit tulevat usein kuitenkin keskeyttämään useaan otteeseen. Laittomasta kokoontumisesta liideri voi saada pienen rikesakon. Laittomissa miiteissä kuitenkin on vapaudella varjopuolensa –  riski sakosta tai kortin menetyksestä. Paikalla ei myöskään ole osaavaa ensiapua, jos jotakin sattuu. 

Tämän kaiken lisäksi mopomiitit hankaloittavat muiden kulkua liikenteessä, kun liiderit sulkevat tien hetkellisesti. Sadan mopon letka, jonka huippunopeus 45 km/h, on kiireisten kuskien pahin painajainen. Miiteistä aiheutuu aivan älytön meluhaitta ja ilmansaasteet lisääntyvät. Facebookin paikalliselle keskusteluseinälle kirjoitellaan kovaa kritiikkiä mopomiitistä ja siitä, kuinka laitonta ja vaarallista siellä on. Suomen lakia rikotaan myös useintässä nuorten suuressa kokoontumisessa: keulinta, kuminpoltto, viritetyt mopot ja liiderien tekemä tien blokkaaminen ovat laittomia. 


Nuorten virallinen mopomiitti 2020
Kuva: Warneri Turunen


Itse olen ollut osana kolmessa mopomiitissä. Jokaisessa on ollut omanlaisensa sisältö ja rakenne, ja minun vastuuni määrä on vaihdellut suuresti. Vuonna 2019 yhdessä Sastamalan nuorisovaltuuston ja muiden tahojen kanssa järjestettiin Sastamalassa laillinen mopotapahtuma. Mopotapahtuma oli enemmänkin mopoilumessu, jossa oli ajorataa, kartingajoa ja kolaroitu mopoauto varoittavana esimerkkinä yms. Tapahtumassa oli 390 kävijää, mikä on aika hyvä näin pienelle kunnalle. Vastuuni oli pienehkö, toimin tapahtuman valokuvaajana. Vuonna 2020 loppukesästä järjestin yhdessä sastamalalaisten nuorten kanssa puolilaittoman mopomiitin täällä Sastamalassa. Stressasin miittiä monta viikkoa, sillä toimin miitissä pääliiderinä, valokuvaajana, organisoijana ja jopa roskienkerääjänä. Ihan puhtaalta pöydältä miitin tekeminen oli mielenkiintoista, mutta todella raskasta. Tehtävää oli tosi paljon: reitin suunnittelu, päivän valitseminen, liiderien ohjeistaminen, monen kymmenen pienen asian pohtiminen ja ratkaiseminen… Lista oli loputon. Poliisille oli ilmoitettu tapahtumasta, mutta viranomaiset eivät sen enempää osallistuneet. Ensimmäiseksi omaksi organisoiduksi miitiksi siellä meni kaikki tosi hyvin. Populaa tuli kaukaakin ja kävijöitä oli jopa 300 paikkeilla. Kolmas miitti, johon olen ottanut osaa, oli 2020 kesän lopulla, kun koulut olivat jo alkaneet. Miitti järjestettiin Tampereella täysin laillisena. Miitissä oli ajosuora ja eri järjestöjä esittelemässä omaa toimintaansa. Oma vastuuni oli lähettää mopoja ajosuoralle turvallisten välimatkojen kera. Minua myös haastateltiin Aamulehteen. Tätä kyseistä miittiä oli suunniteltu jo marraskuussa 2019 ja kerätty hankerahat. 


Sastamalan mopomiitti 2020



Mopoilukulttuuri Sastamalassa


Sastamalassa on tehty jo paljon kasvavan mopoilukulttuurin eteen. Syyskuussa 2020 nuorisovaltuusto lähetti Sastamalan kaupunginhallitukselle mopoilupaikasta aloitteen, jossa on perusteltu mopoilupaikan tärkeyttä esimerkiksi edelleen kiristyvällä ilmapiirillä mopoilijoiden ja paikkakuntalaisten välillä. Sastamala on kaupunkina tunnettu nuorisomyönteisestä maineestaan ympäri Suomea, joten olisi hyvä aika hankkia nuorille jotain, jota he oikeasti sydämen pohjastaan haluavat. Koko Suomessa on vain muutama kaupungin hyväksymä mopoilualue, joten tässäkin asiassa olisi Sastamala edellä aikaansa.


Nuorten virallinen mopomiitti 2020
(Vuokko Ollila ja Hertta Hongisto)



Mopoilu on tärkeä osa monen nuoren elämää


Mopoilu tulee olemaan vielä monta vuotta kritisoitu mutta sitäkin enemmän nuorten rakastama. Monille nuorille mopoilu on suuri osa elämää, joillekin jopa teini-iän jälkeenkin. Moni saa tätä kautta ammatin, esimerkiksi autonasentajana tai kuljettajana. Joillekin se saattaa olla pelastus yksinäisyydestä tai muista murheista. Jokaisella on oma mielipiteensä mopoilukulttuurista, ja se on ihan ok. Ymmärtäkää vain, että se on meille nuorille tosi tärkeä.  Elämä on lyhyt, ja siitä pitäisi kunkin nauttia omalla tavallaan – itse ainakin nautin täysin rinnoin huviajelusta yöllä ja päivällä.


Tällaiseen duoon saatat törmätä Sastamalassa!

Linkit lehtijuttuihin:


Tyrvään Sanomat/Sastamalan mopomiitti 2020


Aamulehti/ Nuorten virallinen mopomiitti 2020


Kuvat: Hertta Hongisto ja Werneri Turunen

Teksti: Hertta Hongisto