Puintia syksyllä 2019 |
Moni lukiolainen työskentelee opintojensa ohella. Syynä voivat olla omat tulevaisuuden suunnitelmat, harrastukset tai itsensä elättäminen. Lukiolainen voi tehdä monia asioita työkseen. Työskentely voi olla yritysmuotoista tai esimerkiksi palkkatyötä. Haastattelin kolmea opiskelijaa, jotka opiskelevat lukiossa ja ammattikoulussa. Heidän ja omien kokemusteni pohjalta kirjoitan opiskelun ja töiden yhdistämisestä eri työmuodoissa.Työssä käynti
Vammalan lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Hertta Hongisto on yksi lukiolaisista, joka tekee monenlaista työtä. Haastattelussa hän kertoi tekevänsä sekä maatilan töitä että rakennusalan töitä. Tämän takia hänellä on myös useampi työnantaja. Töitä Hertta tekee 3 - 4 kertaa viikossa ja työaika yleensä tunnista kahteen tuntiin päivässä.
Pellon äestystä sekä kyntöä. |
Aina työn ja opiskelun yhdistäminen ei ole kuitenkaan yhtä ongelmatonta. Eräs haastateltavani on töissä K-marketissa.
Hän työskentelee kaupan myyjänä kerran tai kaksi kertaa viikossa. Hän kertoi, että lukiota aloittaessa hänellä oli vaikeuksia aikataulutuksen ja rytmittämisen kanssa. Liika töiden ahmiminen on tuottanut hänelle ongelmia, ja hän on joutunut tinkimään aikaansa muista asioista. Yleensä hän esimerkiksi ottaa aikaa yöunistaan.
Kaupassa työskentely on tälle kaupan myyjälle kuitenkin mukavaa vaihtelua kouluarkeen. Työskentelystä hän saa lisää sisältöä cv:hensä ja tienaa samalla pientä taskurahaa. Hän kertookin olevansa töissä työkokemuksen ja rahan takia. Töissä hän on yleensä 7 - 8 tuntia päivässä.
Pienyrittäjät
Minä ja eräs toinen haastateltava "harrastamme" sen sijaan pienyrittämistä. Pienyrittäminen ei varmastikkaan ole se yleisin vaihtoehto lukiolaiselle. Pienyrittäjyydessä on omat hyvät ja huonot puolensa. Huonoiksi puoliksi luemme epävarmuuden tuloista ja kysynnästä. Hyviä puolia meidän pienyrittäjyydessämme on tekemämme yhteistyö, vuosien kokemus sekä työn joustavuus.
Myyntin tehty hevonen varusteilla. |
Tällainen pienyrittäjyys, jota me harrastamme, on melko monipuolista. Työssämme otamme valokuvia, piirrämme, suunnittelemme, mietimme rahan menoa sekä tulojamme. Lisäksi valokuvaus on mahdollistanut minulle muitakin kuvauskeikkoja, esimerkiksi rippikuvien ottamista. Rahan käytön miettiminen ei varmastikaan ole ikinä kellekään pahaksi, ja me olemme aloittaneet tämän jo suhteellisen varhain. Meidän työmme on työtä, jota voimme tehdä myös tulevaisuudessa muiden töiden ohella. Tästä työstä saamme myös mukavia merkintöjä cv:hen, koska olemme päässeet myös vetämään keppihevosleirejä.
Keskeneräinen keppiaasi. |
Hevonen korvahupulla ja suitsilla. |
Teksti ja kuvat: Sara Hyvärinen