Miksi Bataille?
En osaa tarkasti sanoa syytä sille, minkä vuoksi päädyin kirjoittamaan juuri Georges Bataillesta (1897-1962) ja hänen ajattelustaan. Lähtökohtaisesti minua viehätti hänen tapansa filosofoida, sillä hän ei ole mikään perinteinen filosofi vaan pikemminkin ekstaattinen diletantti, jonka ajattelua johtaa ehdoton antisystemaattisuus. Tämän ei tule antaa hämätä, sillä mielestäni juuri tämän antisystemaattisuuden ja tietynlaisen rikkonaisuuden avulla Bataillen ajattelu hahmottuu vapauden filosofiaksi ja yhtäältä myös vapaudeksi filosofiasta.
Bataille on helppo nähdä Ranskalaisen filosofian marginaalivaeltajana, jonka vastakohtana on Jean Paul Sartre (1905-1970), joka toisin kuin Bataille, oli laajasti pidetty ja arvostettu oman aikansa akateemisissa piireissä. Erakoksi Bataillea tuskin voidaan silti nimittää, sillä hän loi jatkuvasti uusia suhteita sekä yhteisöjä, joissa on havaittavissa myös salaseuran piirteitä.
Bataillen ajatteluun vahvimmin vaikuttaneita ajattelijoita ovat Friedrich Nietzsche, Sigmund Freud, Marquis De Sade ja Alexandre Kojeven luennan läpikäynyt G.W.F. Hegel, jota voitaneen samalla pitää Bataillen filosofisena vastuksena ja hänen ajattelijan uransa suurimpana intellektuellisena matkakumppanina. Bataillen ajattelu ikäänkuin peilaantuu Hegelin edustaman absoluuttisen idealismin sokeaan pisteeseen, johon tulemme palaamaan myöhemmin.
Bataillen antisystemaattisen ja kaikenlaista sovinnaisuutta kaihtavan tuotannon kantavia teemoja ovat tuhlaus, erotiikka, pyhä, ei-tieto, sosiaalinen transgressio, myyttisyys, ylijäämä ja heterogeenisyys. Bataille suhtautuu jokaiseen näistä teemoista itsensä alttiiksi laittaen ja lähestulkoon obsessiivista liekkiä polttaen. Bataillen kirjoitusten suomennosvalikoima "Noidan oppipoika - Kirjoituksia 1920-luvulta 1950-luvulle" kääntäjä Tiina Arppe kiteyttää mielestäni varsin hyvin Georges Bataillen ajattelun luonteen "Bataille oli filosofi, joka tahtoi tiedon sijasta tutkia ei-tietoa; taloustieteilijä, jonka mielestä ihmisyhteisöjen suurin ongelma ei ollut niukkuus vaan ylenpalttisuus; sosiologi, joka ilmoitti yhteisöllisyyden kiinnevoimaksi kuoleman; ja antropologi, jota eivät kiinnostaneet ihmisen aivot vaan hänen peräaukkonsa."¹
Bataillea ei kannata lukea jos omaa "ymmällään olemista" on vaikea kestää, sillä se lopulta kuuluu elimellisesti Bataillen ymmärtämiseen. Omiin lukukokemuksiin nojaten voin todeta vain sen, että Bataille kirjoittaa joskus hyvin hankalasti ja välillä tuntuu siltä, että hänen ajattelunsa kieltäytyy tarjoutumasta tajunnan piiriin. Silti Bataillea ei tulisi leimata "avautumattomaksi" tai mystiseksi, vaan nähdä hänen kirjoitustensa älyllinen merkitys ja lukea häntä avonaisena, itsensä alttiiksi laittavana ja nietzscheläisesti, dinonyysisenä ajattelijana. Bataillea on monissa yhteyksissä kutsuttu "naurun filosofiksi" ja tämän huomioon ottaen, kenties ainoa aito neuvo minkä voin antaa Bataillen lukemiseen on: että lukisitte häntä ikään kuin nauraisitte kirkkainta nauruanne.
Tuottamaton tuhlaus ja heterogeeninen aines
Tuhlaus on Bataillen poliittisen taloustieteen tärkein käsite. Bataille katsoo, että tuhlaus ei ole taloudellista toimintaa hankaloittava vaiva, vaan sen lopullinen päämäärä. Maapallon elämän perusta, aurinkoenergian mahdollistama kasvu, elämän ja kuoleman kiertokulku, on kokonaisuudessaan tuhlaava prosessi.² Tässä prosessissa mikään ei kasva lopullisesti vaan kuolee lopulta ja hajoaa uuden elämän aineeksi. Näin ollen taloudellista toimintaa ei voida ymmärtää jos otamme kritiikittömästi vastaan alkuoletuksen energian niukkuudesta. Niukkuuden sijaan taloudellista toimintaa tulisi Bataillen mukaan pyrkiä ymmärtämään sen ajatuksen kautta, että meillä ei itseasiassa ole energia niukkuutta, vaan valtava energian ylijäämä. Kun tätä energian ylijäämää ei kyetä tuhlaamaan tai tuhoamaan, se valuu hukkaan ja muuttuu jätteeksi.
Tuhlauksen epäonnistumisen yhteydessä meidän on puhuttava homogeenisen ja heterogeenisen aineksen käsitteellisestä erottelusta. Tuotannon valossa homogeeninen (yhtenäinen) tarkoittaa ensisijaisesti tarkkaa, hyödyllistä ja yhteismitallista materiaa, joka on tuotettu joko kielen tai käytännön kautta. Homogeeninen aines voidaan ymmärtää tuotantoprosessin positiiviseksi ja näkyväksi osaksi, jolla oikeutetaan koko prosessi itsessään. Esimerkiksi maanviljelyprosessin homogeeninen aines on viljelyn tuloksena syntynyt sato, jonka viljelijä kysynnän ja tarjonnan lain mukaan saa sovitettua markkinakontekstiin ja kaupattua eteenpäin. Mikäli näin ei kuitenkaan käy ja esimerkiksi viljan hinnan ollessa alhainen, päätyy maanviljelijä polttamaan ylijäämäsatonsa ja konkretisoimaan heterogeenisen aineksen.
Heterogeeninen aines ei ole koskaan tarkkarajaista tai selkeää. Se on tuotannon tarpeetonta ylijäämää, josta on päästävä eroon. Hyvänä esimerkkinä heterogeenisestä aineksesta voidaan pitää ulostetta, joka on ravinnon ylijäämää, tarpeetonta jätöstä jonka status on sulkeutua immanentin käsityskyvyn ulkopuolelle, eli olla statuksetonta. Tuhlaus itsessään on Bataillen mukaan aineksen muuttamista olemukseltaan heterogeeniseksi.
En lähde tässä lyhyessä ja mahdollisimman tiiviiksi aikomassani kirjoituksessa syventymään Bataillen "tuhlaus" käsitteen monimuotoisuuteen ja niihin rihmastoihin, joita tuhlauksen käsite Bataillen teoksissa synnyttää. Oleellinen huomio on se, että Bataillella tuhlaus ei pysähdy taloustieteen diskurssiin vaan se liittyy luontevasti käsitykseen myös pyhästä, uhrauksesta, taiteesta ja subjektista.
Ei-tieto
Johdannossa mainitsin Bataillen ajattelun heijastumisesta Hegelin järjestelmän, absoluuttisen idealismin sokeaan pisteeeseen. Hegelin edustaman absoluuttisen idealismin takana lojuu tavoite todellisuuden jäsentämisestä synteettiseksi ykseydeksi, joka ottaa sisällökseen kaiken tieteellisen- kuin myös arkisen tiedon.
Bataillen kritiikki tai täydellistäminen suhteessa Hegelin absoluuttiseen idealismiin on ajatus ei-tiedosta, joka on Hegelin järjestelmän sokea piste. Runollisesti Bataille maalailee ajatuksen Hegelistä, joka tarkkailee oman järjestelmänsä kautta tiedon maailmaa, kunnes hän kurkistaen avaa portin ei-tiedon maailmaan ja sulkee sen välittömästi, sillä ei-tiedon tutkiminen olisi johtanut järjen menetykseen.³
Ei-tiedon tematiikka on merkittävä jo siitä syystä, että se luo yhteydet lähestulkoon kaikkeen mitä Bataille kirjoituksissaan käsittelee. Kielellä ja tiedolla on hegeliläisesti "negatiivinen luonne" ja Bataille omaksui Alexandre Kojeven Hengen fenomenologian luennoista tämän lähtökohdan omiin pohdintoihinsa. Bataillen ongelma Hegelin järjestelmän kanssa on pääpiirteiltään se, että järjestelmä ei kykene sisällyttämään itseensä tiedottomuutta tuntemattomasta ja siitä mikä on tiedon ulottumattomissa. Hegelin järjestelmä jättää ei-tiedon ulkopuolelle eikä täten ohjaa analysoimaan tai käsittelemään sitä millään tavalla. Bataille alkoi spekulatiivisesti hahmotella ei tiedon aluetta, aluetta joka ei typisty kielen ja merkitysten piiriin, vaan on: "filosofian tapa, joka ei tee yritystä selventää transsendentteja totuuksia, vaan pakottaa lukijan kokemukseen."
Henkilökohtaisia huomautuksia
Lainasin ystävältäni Bataille suomennosvalikoiman Noidan oppipoika (suom. Tiina Arppe) ja
kiinnostukseni oli sinetöity. Bataillessa yhdistyy mielestäni parhaalla tavalla ekstaattinen spekulatiivinen tapa tehdä filosofiaa ja samalla ilmaisullinen rikkaus, joka kiinnittää lukijan vahvaan, trauman kaltaiseen kokemukseen. Lukiessa Bataillen tekstejä on kyse paljon muusta kuin vain lukemisesta. On kyse avautumisesta jollekin tuntemattomalle. On kyse oman ajattelun saneerauksesta ja mielen liikuttamisesta siihen pisteeseen, joka edellyttää kaiken asettamista hetkelliseen totuudettomaan tilaan.
Miksi Bataillea oikeastaan tulisi edes lukea? Olen pyöritellyt tätä kysymystä päässäni ja varmuudella voin sanoa, että ei ainakaan siksi, että siitä olisi jotain hyötyä. Olemme vajoamassa lähes kaikessa tekemisessämme siihen, että pyrimme pakkomielteisesti saamaan jotain henkilökohtaista hyötyä siitä mitä teemme. Esteettinen kokemus tai metsäkävely on tällaisessa ajattelutavassa typistetty kaikesta elämyksellisyydestään ja ainutkertaisuudestaan, ontoksi ohimeneväksi häiriöksi ihmisen hyötyjatkumossa. Siksi rohkaisenkin lukemaan Bataillea kaikista tavoitteista ja päämääristä vapaana, filosofisena tapahtumana, joka tarjoaa pääsyn filosofian ulkopuolelle. Kirkkaimpana nauruna ja syvimpänä tragediana, joiden luo vietynä, lukijan hämmästys ylittää lukijan hämmennyksen.
Lähteet:
1. Noidan oppipoika. Kirjoituksia 1920-luvulta 1950-luvulle. Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: Gaudeamus, 1998.
2. Kokoaminen ja hävitys kolmessa polvessa. Haanpään jolmen Töräpään tarina ja Bataillen "Tuhlauksen käsite". Heikki Sirviö. Niin & näin, 4/2013.
3. Georges Bataille: Tuhlaus, talous ja kuolema. Tiina Arppe. Researchportal. Helsinki.
4. Uskontoteoria. Suomentanut Roni Gren. Tampere: Niin & näin, 2016.
Ei suoria lainauksia, mutta Roni Grenin saatesanat innoittivat kuvailemaan Bataillen ajattelun luonnetta.
Tuhlaus on Bataillen poliittisen taloustieteen tärkein käsite. Bataille katsoo, että tuhlaus ei ole taloudellista toimintaa hankaloittava vaiva, vaan sen lopullinen päämäärä. Maapallon elämän perusta, aurinkoenergian mahdollistama kasvu, elämän ja kuoleman kiertokulku, on kokonaisuudessaan tuhlaava prosessi.² Tässä prosessissa mikään ei kasva lopullisesti vaan kuolee lopulta ja hajoaa uuden elämän aineeksi. Näin ollen taloudellista toimintaa ei voida ymmärtää jos otamme kritiikittömästi vastaan alkuoletuksen energian niukkuudesta. Niukkuuden sijaan taloudellista toimintaa tulisi Bataillen mukaan pyrkiä ymmärtämään sen ajatuksen kautta, että meillä ei itseasiassa ole energia niukkuutta, vaan valtava energian ylijäämä. Kun tätä energian ylijäämää ei kyetä tuhlaamaan tai tuhoamaan, se valuu hukkaan ja muuttuu jätteeksi.
