Haluan kuulla tänään vain oikeita vastauksia.
Toisinaan auttaa, kun kuvittelen olevani osa jotakin vasemmalla kädellä käsikirjoitettua teinidraamakomediaa. Se auttaa ottamaan etäisyyttä. Minä olisin tottakai vain pieni sivuhenkilö - outo ja koominen päähenkilön ystävä päiväkotiajoilta.
DNA! Se on päivän sana!
Hän luulee tietävänsä kaiken ja ehkäpä juuri siksi halusi opettajaksi puhumaan niille, joiden on pakko kuunnella.
Selluloosaa.
Hänen äänensä haparoi. Häntä on kiusattu koko koulussa viettämänsä ajan.
Niin, selluloosaa.
Käännän vihkostani tyhjän sivun. Vasta kymmenen minuuttia on kulunut. Aloitan piirtämään tietämättä mitä. Unohdin värikynäni kotiin.
Tämä on kurssin ydinasioita.
Kohotan katseeni, mutta annan sen pian laskeutua takaisin vihkooni. Siitä tulee… valas. Miltä valaat näyttävät oikeasti? Ei aavistustakaan.
Niin?
Kohautan harteitani.
Se... sisältää informaatiota.
Ikuisuus kuluu, minkä jälkeen kello soi ja kävelen ulos luokasta
☆☆☆
Hänellä oli ennen ruskea tukka, mutta kesällä hän värjäsi sen punaiseksi. Hän sai myös silmälasit - sinisankaiset.
Tässä.
Öm, kiitos, minä voin kyllä…
Äh, älä suotta!
Kävelen kotiin auringon paistaessa. Kuulen pyöränkelloa soitettavan takanani.
Kaunis sää!
No, jos tykkää auringonpaisteesta…
☆☆☆
Istun bussissa.
Biologian koe on heti maanantaina.
Maanantaisin kaikki menee pieleen joka tapauksessa.
Hän kaivaa kirjan laukustaan, ja pyyhkäisee vaaleat hiussuortuvansa korvan taakse.
Hyvin se menee.
Niin kai.
Työnnä nappikuulokkeet korviini ja väännän volyymiä kovemmalle. Se ei silti riitä peittämään bussissa pauhaavan radion ääntä. Coca-Kola-noro valuu lattiaa pitkin. Mihin se on matkalla? Aurinko on viimeinen siirtynyt pilvien peittoon. Annan itseni hymyillä hieman. Vedän kangastakkini hihoja suoremmiksi. Hän kääntelee hajamielisesti kirjan sivuja.
Enää vartti.
Vartissa ehtii vaikka mitä.
Huokaisen ja käännän katseeni ikkunaan - vartti aikaa unohtaa.
☆☆☆
Studiossa pauhaa jokin huono musiikki. Pitelen hellästi häntä kädestä, kun ampiaisen lailla suriseva terä painautuu hänen ihoaan vasten.
Millaisen sinä haluaisit?
Öm, en oikeastaan...
Niin tietenkin.
Hän painaa terän uudelleen ystäväni olkavarren ihoa vasten ja kallistaa hieman päätään. Ehkä se auttaa häntä keskittymään.
☆☆☆
Hän tilaa itselleen kaakaon. Katselen hänen käsiään, jotka sekoittavat kuumaa juomaa pitkällä lusikalla.
Täällä ei soiteta musiikkia.
Ei niin.
Käännän katseeni vanhaan pariskuntaan. He astuvat ulos ovesta käsi kädessä.
Onko sinulla ketään.
Hänen huulensa vääntyvät tahtomattaankin pieneen hymyyn.
No, ei mitään vakavaa.
Huomaan omienkin suupielieni kohoavan hieman.
Eihän se koskaan aluksi.
Hän kääntää katseensa ikkunaan.
Pian sataa.
☆☆☆
Yöt tulevat aina liian aikaisin. Niiden aikana on aina liikaa ajateltavaa. Kuka se on ? Seuraavaksi hän unohtaa, että koskaan piti minusta, tai että koskaan menin hänen kanssaan ottamaan tatuointia. Niin rakastuneille aina käy. Puhelin pirisee alakerrassa.
Niin?
…
Kyllä olen.
…
Tämän täytyy olla väärä numero, pahoitteluni.
…
Huokaisen ja käännän kylkeä. Rintaani puristaa, mutta siinä ei tietenkään ole mitään uutta. Pian on taas aamu, ihan pian. Ovikello soi kerran. Kukaan ei mene avaamaan. Vaikken pystykkään sitä ymmärtämään, vajoan uneen.
☆☆☆
Kevät alkaa olla pitkällä. Tänäänkin paistaa aurinko.
Hei, voit ihan hyvin pitää ne.
Oikeastikko?
Hänen käsissään on kirjapino, joten hän heilauttaa päätään sivulle saadakseen hiuksensa pois silmiltään.
No joo joo. En tarvitse niitä enää.
Kello soi jälleen. Näen hänen juttelevan jonkun nahkatakkisen kanssa biologian luokan edessä. Eikö siinä tule kuuma sisällä? Rintaani puristaa taas. Tuskin avasinkaan biologian kirjaani.
☆☆☆
Lauantait koittavat aina - uskokaa pois. Kello lähenee puolta kahtatoista päivällä. Avaan heliumpallon narun solmun irrottaakseni sen pyöräni tarakalta. Otan eväsrasian toiseen käteeni ja kävelen raput ylös. Painan ovikelloa.
Hei.
Hän heräsi vasta ovikellon soittoon. Hänen punertavat hiuksensa ovat sekaisin. Hän hieraisee silmäkulmaansa.
Hyvää syntymäpäivää.
Ojennan heliumpalloa häntä kohti.
Mistä hyvästä.
En tiedä. Älä välitä sellaisesta.
Vilkaisen palloa ja sitten kädessäni olevaa eväsrasiaa.
Tulitko pyörällä?
Joo.
Hän ottaa naulakosta kangastakkinsa ja vetää löysästi solmitut tennarit hajamielisesti jalkaansa.
Mennään ajelulle.
Hän antaa pallon kohota kiinni kattoon ja sulkee oven.
☆☆☆
Käännymme risteyksestä hiekkatielle ja ajamme alas rantaan. Hän istuutuu nurmikolle, ja minä hänen viereensä. Avaan eväsrasian.
Pikkuveljeni halusi kaikki salmiakit. Lisäksi hän tarvitsi pussin johonkin koulun käsityöjuttuun.
Hän heittäytyy selälleen makaamaan ja naurahtaa hieman.
Laittavat siellä lapset tuomaan kouluun tyhjäksi syödyn karkkipussin. Eikö se ole sama kuin kannustaisivat syömään epäterveellisesti.
Naurahdan vähän itsekkin.
Niin kai.
Olemme hetken hiljaa. Miksemme olisi? Onhan tänään lauantai.
Mihin sinä aiot hakea ensi vuonna?
Lukion jälkeen?
Niin.
Teatterikorkeaan.
Oikeasti?
No oikeasti, oikeasti. Kuinka niin? eikö minusta mielestäsi ole siihen?
E-en minä sillä. En vain ole koskaan nähnyt sinun näyttelevän.
Tuuli tuivertaa, ja hänen ohimoidensa hiussuortuvat valuvat silmille. Vedän ne pikkusormellani hänen korviensa taakse.
Kuka se nahkatakkinen tyyppi on?
Kuka nahkatakkinen?
Käännän katseeni järvelle ja huokaisen.
Ei kukaan. Yksi kaverini kaveri vain.
☆☆☆
On taas kevät. Seison hänen vieressään. Hän ojentaa kätensä, ja tartun siihen.
Pidetäänkö teillä jotain juhlia?
Ai huomenna? Äiti kutsui joitain sukulaisia.
Nähdäänkö täällä illemmalla.
Soita minulle.
Hän nostaa pyöränsä maasta, mutta ennen lähtöään painoaa pikaisen suudelman poskelleni. Hymyilen ja katsoin kuinka hän polkee mäkeä ylös tukka tuulessa hulmuten. Punainen väri on kulunut aikoja sitten pois.
☆☆☆
Kesä kääntyy heinäkuun puolelle ennen aikojaan. Puhelin pirisee keskellä yötä.
Haloo.
…
Se on jo nukkumassa.
…
Kerro mulle, niin mä voin kertoo aamulla.
…
Hhhh, olkoot… Herää! Sun poikaystäväs soittaa!
Vedän peiton sivuun ja kävelen portaat alas.
Moi.
…
Ai, onneksi olkoon!
…
Niin.
…
Niin, niin.
…
Niinpä!
…
Pikkuveljeni pyöräyttää silmiään.
Niin, öitä sinnekkin!
Suljen puhelimen.
Pääsiks se sinne teatterikouluun.
Pääsi.
Ei hitto.
Menen takaisin yläkertaan. Työnnän kuulokkeet korviini ja odotan unta.
☆☆☆
Keitän puuroa aamupalaksi. Pikkuveljeni on vielä nukkumassa. Puhelin soi taas.
Haloo?
Missä sä oot? Mä ootan sua!
Tarkoitat kai veljeäni. Hän nukkuu vielä.
No, voi... Herätä se ja käske lähteen mua vastaan.
Tule sinä enemmin tänne. Voitte syödä puuroa yhdessä.
Aha, no okei sit.
Nähdään.
Moro.
Hän sulkee kännykkänsä, ja palaan hellan ääreen. Hänen unelmansa toteutui, mutta miten minun käy? Katan kolme lautasta pöytään ja otan jääkaapista tuoremehun ja omenahillon. Kello näyttää puolta kymmentä. Ovikello soi.
Olitpa nopea.
Mulla on skoba.
Tuota…
Ei me olla yhesä.
En minä...
Hän riuhtaisee nahkatakin pois päältään ja saapastelee peremmälle.
Missä se sun broidis on?
Yläkerrassa. Voit käydä herättämässä.
Hän hyppii raput ylös. Kuulen hänen huutonsa.
Herää jo! Sä lupasit et tänään me mennään ajeleen!
…
No helvetti! Sun systeris siellä keittää sulle puuroo ja sä sen kun vaan nukut!
☆☆☆
Saan seuraavana aamuna kirjeen. Olen itsekin päässyt sisälle kouluun - joskaan en teatterikorkeaan. Näen ikkunasta, kuinka pikkuveljeni suutelee sitä skootteria ajavaa tyttöä. Päätän soittaa hänelle.
Moikka.
Moi. Mitä kuuluu?
Soitin vain… pääsin sinne.. yliopistoon.
Ai, vau! Onneksi olkoon!
No, kiitos, kiitos.
Tätä täytyy kyllä juhlia!
Annan pienen virneen nousta huulilleni.
Joo, soitan sinulle illemmalla. Okei?
Joo, nähdään sitten!
Nähdään!
☆☆☆
Viikko vierähtää nopeasti kuten viikoilla on tapana. Perjantaina alan pakata tavaroitani. Skootteritytön isä suostui lainaamaan pakettiautoaan. Viikkaan vaatteeni ja pakkaan piirrustunvälineeni ja kirjani pahvilaatikoihin. Käärin patjani rullalle ja astiat sanomalehtipaperiin. Ovikello soi.
Moi.
Moi.
Suutelemme. Miksi emme suutelisi?
Öm, mietin, josko kaipaat apua.
Aina apu kelpaa. Olet taas värjännyt hiuksesi.
Kuinka niin taas?
Kävelemme rappuja ylös huoneeseemme.
Etkö muista - ne punaiset?
Niin… Se oli pelkkää suoraväriä.
Kurtistan kulmiani.
Siis lähtee pestessä pois; tämä lähtee vain kasvattamalla uutta tilalle.
Aivan, aivan. Miksi vaaleat?
Asutumme huoneeseeni. Hän kohauttaa harteitaan.
Blondeilla on aina hauskempaa.
Hah, vai niin.
Kannamme laatikot pakettiautoon. Puhelemme niitä näitä - sanoja, jotka unohtuvat heti, kun ne on lausuttu ääneen.
☆☆☆
Seitsemän vuotta voi kulua nopeasti tai hitaasti, mutta yleensä nopeasti. Hän valmistui, ja minä valmistuin. Sain sijaisuuksia sieltä täältä. Hän näytteli toinen toistaan suuremmissa rooleissa. Puhelin soi sateisena perjantaina.
Hei.
Ai, sinä!
Meidän pitää puhua.
Okei, haluatko tulla tänne.
Avaan verhot kunnolla, ja keitän kahvia. Avain käy lukossa.
Moi.
Moi.
Käy peremmälle.
Hän jättää kenkänsä ovimatolle ja tulee perässäni parvekkeelleni. Lasken kahvikupit pöydälle, ja me istuudumme puutarhatuoleille.
Kuule, minun täytyy…
Hän huokaisee ja tuijottaa kengännauhojaan.
Niin?
Öm, minun täytyy… muuttaa pois - töiden perässä.
Ai?
Ja minä en… haluaisi… kaukosuhdetta… joten…
Haluat erota?
Käännän katseeni kohti vastapäistä kerrostaloa.
Hhhh… niin.
Hän puristaa silmänsä kiinni.
Hyvä on… Minä ymmärrän.
Hän avaa silmänsä ja kääntää katseensa minuun.
Oikeastiko?
Kyllä kai, olethan sinä näyttelijä.
Etkö ole… vihainen.
En nyt… mutten tiedä huomisesta, tai - Minä rakastan sinua. En voisi olla vihainen.
Ehkä kaikki olisi helpompaa, jos olisit.
Huokaisen.
Ehkä… ehkä sinun ei kannata tuntea syyllisyyttä takiani. Unelmasi ovat minua suurempia.
Unelmani… voi, älä sano noin!
Nautahdan.
Muistatko sen heliumpallon, jonka ostin sinulle syntymäpäivälahjaksi?
Hän nyökkää.
Lukion toisena vuonna.
Minä annoin sen. Se olin minä. Se olin minä, joka tämän kaiken aloitti. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että lopetat sen.
Mutta… tuossahan ei ole mitään järkeä! Minä lainasin sinulle nappikuulokkeitani. Ostit ilmapallon vastalahjaksi.
Voi, olisin ostanut sen joka tapauksessa. Olin ihastunut sinuun. Kuule: löydät vielä jonkun paljon minua suloisemman ja kauniimman - filmitähden - ja unohdat minut.
☆☆☆
Hyvästi sitten... ja anteeksi.
Hymyilen.
Ei, vaan näkemiin ja kiitos.
Hän hymyilee hieman, ojentaa avaimen minulle ja painaa oven kiinni. Annan silmieni hiljaa täyttyä kyynelistä.
☆☆☆
Haloo, muistatko vielä minua? Olen se sieltä konsertista viime perjantailta.
Aivan, niin niin… Muistan sinut kyllä. Miksi soitat?
Mietin tuota... kun meillä oli niin hauskaa, haluaisitko lähteä kanssani elokuviin illalla?
Ai! No, miksikäs ei.
Hienoa! Näytös on kummeneltä. Se on se ensi-ilta, se... Correct Answers
Correct answers? Onko se komedia?
En minä tiedä. Tuskin! nehän ovat jo poissa muodista!
No, olkoon menneeksi sitten! Puoli kymmeneltä?
Joo, nähdään siinä ulkona.
Nähdään silloin.
Minä ostan liput. Osta sinä popcornit.
Hah hah! Tehdään niin.
☆☆☆
Tummanpunaisella kankaalla verhoillut penkit hukkuvat pimeyteen kanssamme kunnes valkokangas syttyy kirkkaaseen loistoonsa. Alkuteksteissä näytetään lähikuvia jostakin kenkäkaupasta. Taustalla soi viheliäinen nykymusiikki. Poimin muutaman popcornin ja heitän ne suuhuni. Hän istuu vieressäni, muttei vilkaisekaan minua. Hän kohentaa hieman solmiotaan. Vien huuleni lähelle hänen korvalleen.
Sinä huijasit! Tämä onkin joku romanttinen komedia!
Hän ei edelleenkään vaivaudu kääntämään katsettaan minuun.
Pelkäsin, ettet olisi muuten tullut.
Tuo päähenkilön näyttelijä on entinen poikaystäväni.
Niinkö?
Mm-m.
Etkö sinä tiedä, ettei existä pitäisi puhua ensitreffeillä?
Voi pelkään pahoin, että nämä ovat ensimmäiset ensitreffini.
Hän kohottaa kulmiaan valkokankaan suuntaan.
Olimme koulukavereita.
Käännyn hetkeksi takaisin kohti valkokangasta.
Oletko sinä oikeistolainen?
Tuotakaan ei saisi kysyä ensitreffeillä.
Tiedän; kiusoittelin vain.
Tottakai olen - kuinka niin? Etkö itse?
En.
Olemme taas hetken katsovinamme elokuvaa. Hän kääntyy vuorostaan puoleeni.
Haluatko lapsia?
Hhhhmm… Ennen en halunnut.
Ja nykyisin haluat?
Kyllä.
Miksi?
Hhh.. Mitä järkeä on polttaa itsensä loppuun jonkun uramenestyksen toivossa, jos kotona ei odota ketään, ketä rakastaa?
Eikö tuo ole aika mustavalkoinen ajatus?
Etkö sitten itse halua lapsia?
Een… Aion - polttaa itseni loppuun menestyksen toivossa.
☆☆☆
Astumme sisään siihen kirkkaan kullankeltaisilla lampuilla valaistuun kahvilaan. Hän tilaa itselleen punaviiniä ja minulle kamomillateetä.
Uskotko jumalaan?
Hän huokaisee ja hymähtää väsyneesti. Nämä ovat hänen elämänsä kauheimmat treffit.
En.
Etpä tietenkään.
Vilkaisen ikkunasta ulos sateisen pimeälle kadulle.
Sinäkö uskot?
En ole päättänyt.
Vai niin.
Nyökkään ja kumarrun hörppäämään mukistani. Huomaan hänen vilkaisevan kullattua kelloaan.
Mene vain, mutta jätä viinisi minulle.
Hän nyökkää ja nousee. Pitäisikö odottaa jotain muuta?
Hauskaa illanjatkoa sitten.
Kiitos!
Huikkaan hänen peräänsä, mutta hän tuskin kuulee.
☆☆☆
Kahvilan ovi käy. Sisään astelee vanha ystäväni sen nahkatakkisen kanssa. Tällä kertaa tällä tosin on tummansininen villakangastakki. He huomaavat minut, ja tulevat luokseni. Viinistäni on vielä tilkka juomatta.
Pitkästä aikaa!
Moi!
Nyökkään villakangastakkista kohti.
Missäs nahkatakkisi on?
Hän hymähtää hermostuneesti.
Mitä, öö… pesussa, heh.
He istuutuvat pöytääni ja alkavat tietysti jutella niitä näitä. Kännykkäni pirisee taskussani. Se on pikkuveli.
No, moi.
Toisessa päässä onkin skootterityttö.
Et pääsis lapsenlikaks huamena? Siälä soittaa meijän lempibändi.
Ai huomenna? Enköhän ehdi.
Jes! S oot meijän pelastava enkeli!
Katseemme kohtaavat tiskin takana seisovan myyjän kanssa. Ehkä hänellä on telepatiataito ja huono huumorin taju - tai ehkä sattuma omaa ironisen luonteen. Hän painaa radion päälle, ja sieltä alkaa soimaan se kammottava nykymusiikkikappale, joka soi Correct answersin loppukohtauksessa. Skootterityttö sulkee puhelimen, mutta jätän omani hölmösti korvalleni ja unohdun kuuntelemaan musiikkia.
☆☆☆
He seisovat jonkin pubin edustalla. On tietenkin tähtikirkas yö.
Oh, Tom look up! It’s a starry night!
Hän sytyttää tupakkansa ja nostaa sen viipyillen huulilleen. Kumpikin kohottaa katseensa ylös.
Yeah, Layla - you know what?
Layla kohottaa hieman kulmiaan.
What, Tom?
Well, I want you to give me only and only correct answers tonight.
Layla hymähtää hieman.
Like you always do, Tom!
Can you swear it to me?
Layla virnistää ja kääntää tarkoituksellisen hitaasti katseensa kohti Tomin kasvoja.
I think so.
Well then - do you love me?
Oh, Tom- of course, of course I love you.
He käpertyvät toisiaan vasten ja suutelevat teatraalisen intohimoisesti.
Oh, that was completely the correct answer, my Layla!
Kuva siirtyy tähtitaivaalle, musiikki voimistuu ja lopputekstit alkavat.
☆☆☆
Aada Kouvo