“Tunnelma oli hyvä – tarpeeksi rento ja innostunut” Vammalan lukion Vanhojen tanssit järjestettiin pitkän epävarmuuden jälkeen kesäkuussa
Vanhojen tanssit ovat jo vuosikymmenten ajan olleet monille yksi lukion kohokohdista. Silloin toisen vuoden opiskelijat pukeutuvat näyttäviin asuihin ja esittävät tansseja – uudempia ja vanhempia, salonkikelpoisempia ja menevämpiä. Vammalan lukion vnhojen tanssit järjestettiin tänä vuonna Vexve Areenalla 4. kesäkuuta. Perinteisesti tanssit olisi järjestetty jo helmikuussa penkkareiden jälkeen, mutta ajankohtaa oli pakko lykätä koronavirustilanteen vuoksi. Siitäkin huolimatta hyvä Vanhojen tanssien tunnelma saavutettiin myös tällä kertaa. Salissa näkyi kaikenväristen mekkojen lisäksi aitoa tanssin riemua ja eläytymistä musiikin vietäväksi.
Toisen vuoden opiskelija Emma Saarela oli yksi tanssijoista. Haastattelussa hän kertoo, kuinka tansseja jouduttiin koronavirustilanteen johdosta siirtämään useampaankin otteeseen ja kuinka tanssien järjestäminen ylipäätään oli pitkään vaakalaudalla. Kun tanssit sitten lopulta järjestettiin, oli tanssien määrää vähennetty ja niin kutsuttuja “parinvaihtotansseja”, kuten Cicapota, muokattu niin, ettei paria vaihdetakaan ollenkaan. Myös harjoittelukerrat jäivät Saarelan mukaan normaalia vähäisemmiksi. Myös sekä harjoituksissa että itse esityksessä oli käytettävä kasvomaskia.
– Olen itse sitä mieltä, että on tärkeää, että saamme kuitenkin tanssia, Saarela toteaa lopuksi, eikä hän liene ainoa.
Monet ovat varmasti olleet vuoden mittaan harmissaan siitä, että rakkaan Vanhojentassi-perinteen toteutuminen on ollut niin epävarmaa.
Myös ensimmäisen vuoden opiskelija Veeti Pyhältö osallistui tansseihin. Haastattelussa hän kertoo tanssien opettelun olleen haastavaa, mutta olevansa silti mielissään saadessaan osallistua. Pyhällön mielestä Vanhojen tanssit ovat hieno perinne. Hän pitää myös siitä, että ohjelmaan sisältyvästä opiskelijoiden itse suunnittelemasta omasta tanssista saa joka vuosi tehdä oman näköisen. Yleensä se koostuu lukuisista populaarikulttuurista tunnetuista sävelmistä, laulun pätkistä ja tanssiliikkeistä. Saarelakin kertoo tansseihin osallistumiseen olleen hauska ja mahtava kokemus, vaikka se vaatikin paljon harjoittelua ja järjestelyitä. Hän toteaakin olleensa väsynyt tanssien jälkeen. Päällimmäisiksi hänen mieleensä jäivät kuitenkin hyvät muistot ihanien ihmisten kanssa vietetystä ajasta.
Vanhojen tansseja varten on lukiossa kokonaan oma kurssinsa. Toinen kurssin opettajista, liikunnanopettaja Maiju Tervala, kertoo haastattelussa olevansa sitä mieltä, että tanssit onnistuivat tänä vuonna erittäin hyvin:
– Tunnelma oli hyvä – tarpeeksi rento ja innostunut. Tanssikurssilla on mukavaa olla opettajana, sillä kaikki ovat motivoituneita ja halukkaita oppimaan.
Teksti: Aada Kouvo
Kuvat: Sara Hyvärinen