Marjapuuron väriset hupparit täyttivät käytävän - abit juhlistivat ensimmäistä penkkaripäiväänsä

 

Torstaina 10.2 vietettiin abiturienttien penkinpainajaisia. Vaikka varsinaiset hulinat ja rekka-ajelut päätettiin koronan vuoksi siirtää vappuun, oli päivän ajaksi keksitty paljon yhteistä hauskaa ohjelmaa. 



Torstaiaamu - jo varhain abit ovat kokoontuneet lukion ala-aulaan. Tarjolla on höyryävää kahvia ja maukasta laskiaispullaa, joita nauttiessa ympäriltä kuuluu iloinen ja tunnelmaa nostattava puheensorina. Vaikka viime päivät ovat kuluneet viimeisiin preliminäärikokeisiin valmistautumiseen ja rästihommien aikaansaamaan stressiin, on nyt ilmassa rentoutta ja odotusta siitä, mitä päivä tulee tuomaan tullessaan. 

Jo pian ihmismassa alkaa valua kohti liikuntasalia ja abigaalan glamouria. Sali täyttyy koulunsa päättävistä, jotka koronasta huolimatta ovat päässeet pitkästä aikaan kokoontumaan samaan paikkaan. Gaalan aloittavat kolmosten ryhmyrit, jotka kisailevat innokkaasti hauskojen visojen parissa. Ilmapallot poksahtelevat ja nauru raikaa - kilpailuhenki on käsinkosketeltavissa. Siitä huolimatta tunnelma on kuitenkin yhteisöllinen, minkä vuoksi kaikilla näyttää olevan hauskaa ja mukavaa. 



                              Ryhmyrit sekä rehtori saivat abeilta kiitokset kuluneista vuosista


Gaala jatkuu oppilaiden palkitsemisella. Kaikista ikäluokista on löydetty henkilöitä, joiden nimeä koristaa gaalan jälkeen uusi, abiturienttien keksimä titteli. Sen jälkeen onkin vuorossa kauan odotettu abivideo - valot himmenevät ja alkuintro rävähtää ruudulle. Videon tekemiseen on päässyt osallistumaan useat kolmosvuoden opiskelijat, joten sitä katsellessa voi huomata sekä oman että kavereidensa kädenjäljen ja työpanoksen. 

Pian abien toiveruokailun jälkeen päivä on tulossa päätökseensä - kakkosista tulee koulun vanhimpia OPK:n avaimen luovutuksen myötä, ihmiset vaihtavat keskenään viimeisiä kuulumisia ja monet kerääntyvät ottamaan ryhmäkuvia muistoksi hienosta päivästä. Vaikka lukuloma alkaa ja kirjoitukset ovat vasta edessä, tämä ei ollut vielä tässä - huhtikuun lopussa abit saavat toivottavasti viettää varsinaiset penkkarinsa ja juhlistaa kunnolla kolmen vuoden urakkaa sekä tulevaa valmistumista.


 Hurjasti tsemppiä kaikille abeille, viettäkää sekä tehokas että rentouttava lukuloma!




teksti: Kristiina Myllyniemi

kuvat: Leeni Kirvesmäki, Kristiina Myllyniemi