Ennen kirjastoista sai tarvittaessa apua oikean kirjan etsimiseen ja kaikki aineistot olivat käyttökelpoisia. Nykyään kirjastoja vähennetään ja palvelu on huonontunut kuten myös aineistojen kunto, vaikka ihmisten lukutaidon halutaan pysyvän yhtä hyvällä tasolla kuin ennen.
Internetin kirjastopalvelut eivät ole helpottaneet toimintaa, vaikka niiden tarkoitus on ollut tehdä niin. Ne ovat usein hitaita sekä kaukana ajantasaisuudesta: jos kirja on internetin tietojen mukaan hyllyssä, ei sitä välttämättä ole kirjastossa. Aineistojen huonontunut kunto vaikuttaa myös asiaan: kirjat voivat olla lukukelvottomia eivätkä DVD:t tai CD:t toimi, jolloin niiden lainaaminen harmittaa ja voi tuntua jopa ajanhukalta.
Kirjastopalvelujen huonontuminen eriarvoistaa ihmisiä. Kaikilla ei ole varaa tai mahdollisuutta ostaa kirjoja omiksi, jolloin niiden lainaaminen kirjastosta voi olla ainoa vaihtoehto. Olisi myös hyvin epäekologista, mikäli kaikki kirjat pitäisi ostaa itselleen, ja käytännön ongelmat lisääntyisivät, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta säilyttää jokaista lukemaansa kirjaa. Jos luettavaa aineistoa ei saa käsiinsä, ei lukeminen ole mahdollista.
Tarvitsemme enemmän kirjastoja, joista saa apua tarvittaessa. Myös internetissä olevien palvelujen kehittäminen parantaisi kirjastojen toimintaa, sillä niistäkin voisi etsiä oikeanlaista kirjaa. Mikäli lukutaidon halutaan pysyvän samalla tasolla tai parantuvan, on myös kirjastopalvelujen tason tehtävä samoin.