Yhteistyökyky on taito, joka kehittyy läpi elämän. Se on taito, jota pidetään suuressa arvossa ja jonka voisi nostaa monien listojen kärkeen, joissa puhutaan esimerkiksi työssä arvostettavista ominaisuuksista tai tasa-arvon kehittämiseen vaadittavista taidoista.
Monilla on halu kyetä sanomaan, että osaa olla yhteistyökykyinen. Minullakin on se halu. Monet haluavat olla empaattisia ja tilannetajuisia. Yhteistyötaito yleisesti on silti asia, josta ollaan jokseenkin kaukana niin kauan, kun oma napa on kaikille tärkein napa.
Suomessa tasa-arvoasiat ovat suhteellisen hyvin. Siihen ajatukseen ei silti saisi tuudittautua, vaan aina pitäisi pysyä valppaana ja ajatella kriittisesti. Suomen sananvapaus on viime vuosina heikentynyt ja etenkin vertaissensuuri voimistunut. Siitä osoituksena on, että Suomi putosi tänä vuonna lehdistön sananvapausindeksissä toiselta sijalta viidenneksi. Tosin viides sija ei juurikaan eroa toisesta ja kyse saattaa hyvinkin olla yksittäistapauksista, joissa lehdistöä on sensuroitu tai kaltoinkohdeltu. Silti syitä tähän heikkenemiseen voi olla monia muitakin.
On tullut yhä yleisemmäksi ajatukseksi, että moniulotteisista poliittisista asioista saa ajatella vain tietyllä tavalla. Monet yhteiskunnan epäkohdat nähdään sellaisina, että jos mielipide eroaa “oikeasta”, on automaattisesti huonompi ih
minen. Sananvapautta ei tällä tavoin estetä, mutta se kaventaa ihmisten halukkuutta ilmaista eriäviä mielipiteitään, mikä luo esteen tasa-arvon toteutumiselle.
Vain tiettyjen mielipiteiden yleinen hyväksyminen näkyy monissa pinnalla olevissa keskusteluissa. Esimerkiksi laajamittaista Nato-keskustelua voi luonnehtia hieman yksipuoliseksi. Se on aiheuttanut sen, että henkilöt, jotka ovat Natoon liittymistä vastaan, ovat joutuneet kärjistetysti Venäjä-mielisiksi. Heillä on kyllä vapaus olla Natoa vastaan ja uutisissakin on julkaistu artikkeleita, joissa Natosta on listattu sekä hyviä että huonoja puolia. Suoraan siis vapautta ei ole rajoitettu, mutta kuka nyt leimaamisen pelossa enää viitsii sanoa kovaan ääneen jotakin Natoa vastaan? Muun muassa tällä tavoin itsesensuuri vahvistuu ja demokratia kärsii, sillä yleiset mielipiteet eivät olekaan todenmukaisia. Eri tavalla ajattelevat ollaan vain saatu vaikenemaan.
Tilanne on sama, jos mietitään esimerkiksi rasisteja. Ihmisarvoa eivät määritä henkilön mielipiteet. Vaikka joku on rasistisia mielipiteitä, hän on ihminen ja hänellä on sananvapaus. Jos rasisti sortaa muita, siihen toimintaan täytyy puuttua, mutta se, miten puututaan, on ratkaiseva tekijä. Tälle henkilölle on annettava tila perustella oma näkökulmansa ja kuunneltava se tarkkaan. Sitten on hyvä opettaa oma näkökulma ja toivoa, että saa toisen mielen muutettua kohottamalla sanoja eikä ääntä. Se on sitä yhteistyötä. Ei rasisteja voida vaientaa ja todeta, että sitten maailmassa on kaikki hyvin.
Yhteistyökyky näkyy heikkona juuri silloin, kun luullaan, että jos omaa mielipidettä vain paukuttaa, niin saa muutkin ajattelemaan samalla tavalla. Asia ei kuitenkaan mene niin. Rasisti ei muuta ajattelutapaansa, jos hän joutuu haukkumisen kohteeksi ja häneltä yritetään viedä ihmisarvo. Ukkonen ei saa mitään kasvamaan, vaan sade. Tasa-arvoa ei voida edistää, ellei sananvapaus toteudu, sananvapautta ei ole ilman yhteistyökykyä eikä yhteistyökyky ei kehity, ellei anna kaikkien kuulua. Vaientaminen ei ole siis ratkaisu yhteistyökyvyn kehittämiseen, vaan kuuntelu. Sillä tavoin mikään mielipide ei kasva ylitse muiden ja mielipiteitä uskalletaan ilmaista tulevaisuudessakin.
Silja Kero
Kirjoittaja on 18-vuotias lukiolainen, joka toivoisi olevansa yhteistyökykyinen ja suvaitsevainen.
Kolumni on kirjoitettu äidinkielen Luovan kirjoittamisen kurssilla.