Esimerkiksi kouluaineissa keskivertoa heikommin pärjäävät eivät ymmärrä, kuinka turhauttavalta tuntuu olla vain hyvä, saada kokeista arvosanaksi aina 8. Heikommin pärjäävät tekisivät mitä vain saadakseen kaikista aineista kahdeksikkoja. Jostain syystä se ei kuitenkaan tunnu tyydyttävältä olla kaikessa keskinkertaisen hyvä, ei tunnu olevan mitään omaa juttua, jossa olisi parempi kuin hyvä. Valittaminen kuulostaa turhalta, sillä kuitenkin pärjää hyvin, niin miksi pitäisi valittaa?
Itse olen saanut kuulla useampia kertoja siitä, miksi en ole tyytyväinen esimerkiksi arvosanoihini tai miksi valitan, jos saan jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta vain hyvän arvosanan. Kuitenkin jos saan esimerkiksi 8 jostain aineesta, jossa en ole hyvä, tuntuu tulos paremmalta.
Pakonomainen tarve olla perfektionisti ja täydellinen kaikessa vaikeuttaa “vain hyvänä” olemista entisestään. Esimerkiksi harrastuksissa aina on joku, joka on itseä parempi. Vaikka kuinka yrittäisi ja harjoittelisi, lopputulos tuntuu olevan aina sama: hyvä, mutta ei paras. Lausahdus, jota olen kuullut useampaan otteeseen: “Missään ei tarvitse tai voi olla paras.” Tavoitteenani ei ole olla kaikessa paras, mutta olisi paljon lohduttavampaa, että jossain olisi keskivertoa parempi.
Etenkin nykyään ihmisille asetetaan paljon paineita. Pitäisi erottua niin sanotusta massasta. Toisin sanoen menestymiseen ei riitä, että on hyvä. Pitää olla parempi kuin hyvä, minkä avulla pystyy erottumaan muista. Usein sanotaan, että riittää kun on hyvä. Yhteiskunta ja toisaalta myös toiset ihmiset kuitenkin todistavat väitteen vääräksi kaikilla odotuksillaan ja paineiden asettamisella.
Lukiolainen
Mielipidekirjoitus on kirjoitettu äidinkielen luovan kirjoittamisen kurssilla.