Vammalan lukion opiskelijat ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti

Vammalan lukiolaiset pysähtyivät pohdiskelemaan ilmastonmuutosta ja sen merkitystä meidän elämässämme koulumme ensimmäisellä alumni- ja ilmiöviikkolla.    



Ilmastonmuutos vaikuttaa monen elämään niin ajatuksina kuin tekoinakin. Eniten aiheeseen ottivat kantaa Peppi Salonen, Oscar Järvinen, Hilma Keskikiikoinen ja Ella-Tuulia Krekula. Salonen kertoi ilmastonmuutoksen huolettavan tätä paljon ja muut yhtyivät hänen sanoihinsa. Moni muu yhtyi huoleen. Vuokko ja Veikko Ollila kertoivat myös ilmastonmuutoksen huolettavan heitä.



Vaikka ilmastonmuutos ei niin huolettaisikaan, ilmaston hyväksi tekeminen ei silti ole poissa kenenkään elämästä. Eetu Ylinen ja Veikko Raijala eivät ole niinkään huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta asiasta puhuessa löytävät kuitenkin asioita, joita tekevät ilmaston eteen. 




- Valot sammuttaa huoneista, joissa ei ole, kertoo Raijala. 

Myös varsinkin muovien kierrättäminen on Raijalan ja Ylisen kotona käytössä. Kaikkien mielestä ilmastonmuutos on kuitenkin huono asia ja tulee vaikuttamaan elämäämme, halusimme sitä tai emme. 

Kierrellessäni jutelemassa oppilaiden kanssa, huomasin, kuinka moni tekee ilmastotekekoja niitä sen enempää miettimättä. Esille näistä eniten tuli kierrättäminen. Moni tekee sitä automaattisesti, ajattelematta sen olevan ilmastoteko. Myös perheen päättämät ilmastoystävälliset toimet tulivat esille, kuten lämmitys ja autojen käyttö. Moni suosii pyöräilyä kesäisin ja käyttää autoa mahdollisimman vähän tai ainakin suosii kimppakyytejä.

Ilmaston eteen tehtäviä asioita on paljon erilaisia. Laura Häihänen ja Miia Rintala listasivat tapoja, joilla he pyrkivät auttamaan. Häihänen kertoo perheensä käyttävän etanoliautoja ja suosivan kasviksia. Itse hän yrittää kierrättää mahdollisimman paljon, niin roskia kuin vaatteitaankin. Muitakin tapoja auttaa löytyy. Yleisimmin mainittiin kasvisruuan suosiminen, lyhyemmät suihkut sekä julkisenliikenteen ja kirpputorien käyttö.



Tahto paremmasta yhdistää meitä lukiolaisia. Tulevien sukupolvien tulevaisuus harteillaan, moni haluaa auttaa ja tekee parhaansa parantaakseen tulevaisuuden mahdollisuuksia niin meille kuin tuleville sukupolvillekin. Monet ilmastonmuutoksesta huolestuneet uskovat asioiden parantuvan, jos asioista puhutaan ja niihin otetaan nopeasti kantaa.

Teksti ja kuvat Milla Jokiranta