Hyvinvointia parantamassa Tampereella

Tiistaina 11.10. koko koulumme matkasi Tampereelle hyvinvointiviikon merkeissä. Ohjelmassa oli mm. liikuntaan liittyvä luento, liikunnallista toimintaa opiskelijoille sekä iltapäivästä oli vierailu Museokeskus Vapriikkiin.

Aamupäivän luento liikunnasta järjestettiin UKK-instituutissa, ja se käsitteli nuorten liikuntaa sekä liikuntatottumuksia. Luento oli lyhyt ja intensiivinen, mutta antoi monille opiskelijoille paljon ajattelemisen aihetta mm. hyvinvoinnista, liikunnasta ja liikunnan tuomasta ilosta. Luennon aikana opiskelijat pääsivät myös osallistumaan aktiivisesti luentoon kokoamalla sanapilviä liikunnan tuomasta ilosta, sekä pieneen taukojumppaankin oli varattu hetki.

Opiskelijat saivat valita itselleen mieluisan liikunnallisista aktiviteeteista, joita liikuntakeskus Kaupissa oli tarjolla. Valittavana oli muun muassa trampoliiniparkissa pomppimista, kiipeilyä, fatbike-pyöräilyä, ultimatea, parkouria sekä kävelyä metsässä. Kiipeily oli erityisen jännittävää: sitä saattoi kokeilla joko kiipeilyseinillä tai katonrajaan rakennetulla Seikkailupuisto-radalla.

Osa opiskelijoista oli valinnut aktiviteetikseen polkujuoksun tai kävelyn metsässä. Kaupin ympäröivä luonto tarjosi kauniita maisemia ja kävelyn lomassa pystyi bongaamaan myös upean värisiä rakennuksia sekä syksyn väriloistoa. Pienestä sateesta ja kastumisesta huolimatta kävely oli monen mielestä kuitenkin mukavaa ja virkistävää puuhaa, sillä olihan seura kuitenkin ollut mieluisaa.

Liikunnallisen aamupäivän jälkeen linja-autot suuntasivat kohti Vapriikkia, suurta museokeskusta, jossa riitti kiinnostavaa nähtävää. Monia opiskelijoita kiehtoivat erityisesti Kivimuseo, Apinat - kädellisten tarina -näyttely sekä Tampere 1918 -näyttely. Kivimuseossa oli näytteillä useita kauniissa väriloistossa kimaltelevia kivilajeja. Joukko opiskelijoita innostui kivistä niin, että osti niitä myös runsaasti mukaan matkamuistoksi museon kaupasta. Apinanäyttelyssä pääsi näkemään useita eri kädellislajeja ja saamaan tietoa niiden sukulaisuudesta ihmiseen. Tampere 1918 -näyttely taas valotti opiskelijoille, millaista elämä oli sisällissodan aikana Tampereella. Näiden lisäksi Vapriikissa pääsi katsomaan useita muitakin näyttelyitä, kuten Pelimuseota, Mediamuseo Rupriikkia ja Luonnontieteellistä museota.

Mukavan ja aktiivisen päivän päätteeksi linja-autot suuntasivat iltapäivällä kohti kotoisaa Vammalaa. Paluumatkaststa ei tosin puuttunut vauhtia eikä jännitystä, sillä yksi linja-autoista hajosi ja jäi Sarkolan mäkeen. Matkan hetkellisestä katkeamisesta huolimatta tunnelma pysyi korkealla ja puheensorinasta päätellen myös keskusteltavaa riitti vierustovereiden kanssa. Kaikki pääsivät kuitenkin turvallisesti kotiin, ja onnistunut reissu Tampereelle oli tullut päätökseen.


Teksti: Aada Kouvo ja Emilia Jokihaara