Alumnien kokemuksia lukiosta sekä yliopistosta

Upeista alumniviikon vieraistamme haastatteluun ajautuivat Eleonoora Hilska ja Timo Möttönen. Hilska toimii operatiivisessa viestinnässä puolustusvoimien lento-osastolla, ja hänen työhönsä kuuluu mm. strategisen viestinnän suunnittelua kansainvälisesti sekä erilaisten dokumenttien ja pöytäkirjojen käsittelyä. Möttönen toimii Taysissa aivokirurgina, ja hänen työhönsä kuuluu mm. kliinistä työtä erilaisissa pisteissä, osastoilla sekä teholla käymisestä ja toimenpiteiden hoitamista.


Timo Möttönen ja Eleonoora Hilska

Keskustelimme paljon lukioajasta sekä yliopistoelämästä. Hilska kertoo, kuinka hänen unelma-ammattinsa oli jo yläasteella historian tutkija. Hänelle kouluaineet olivat helppoja, ja hän kiinnostui tutkimustyöstä. Möttönen kertoo olleensa aluksi kiinnostunut hävittäjälentäjän urasta, mutta kuitenkin näkö huononi liikaa ja hänen piti keksiä muuta. Lääketieteellinen ja luonnontieteet alkoivat hiljalleen kiinnostaa, ja Möttönen jatkoi sillä polulla.

Hauskoja lukiomuistoja ja lempiopettaja löytyivät molemmilta. Hilska nimeää lempiopettajikseen Naatulan ja entisen englannin opettajan Hilkan. Mieleenpainuvin muisto oli ehdottomasti opettajien jokaperjantainen kebabkerho. Möttönen jatkaa lempiopettajissaan matikistilinjalla; Ali ja Sakke nimettiin nopeasti heidän rennon tyylinsä ja huumorinsa takia. Hauskoja muistoja mainittiin: Valttersissa opettajiin törmääminen, Alin aamunavauksen sekä Metallican keikkalippujen ostaminen kesken fysiikan tuntia.

Molemmat alumnimme kertoivat hiukan omia kokemuksiaan ja vinkkejään yliopisto-opinnoista. Yliopistossa omasta opiskelustaan pitää ottaa vielä suurempi vastuu kuin lukiossa. Aineet vaikenevat ja muuttuvat abstrakteiksi, sekä lukemisen määrä on valtava. Hilska mainitsee soveltamisen ja erilaisten oppimismetodien tärkeyden. Tiedon määrä on niin iso, ettei pänttääminen enää toimi ja asiat pitää sisäistää. Tähän auttaa soveltaminen. Möttönen kuitenkin sanoo, ettei kaikkea voi harjoitella täydellisesti ja että työelämässä oppii koko ajan lisää.


Pyysimme myös voimalauseet molemmilta lukiossa opiskeleville ja sen jälkeistä kouluaikaa miettiville. Molempien voimalauseet olivat ytimekkäitä ja käsittelivät melkein samaa teemaa, vääriä valintoja. Lauseet kuuluvat “vääräkin valinta voi olla oikea” sekä “älä pelkää valita väärin”. Näistä lauseista voi meistä jokainen ottaa mallia, ja yrittää stressata vähemmän tulevaa.


Milla Jokiranta ja Iida Haavisto